— Vaan jos päätetäänkin, että ensi kesänä taas kokoonnutaan tänne, kaikki me, jotka olemme viettäneet kesää täällä yhdessä, ehdotti Elsa. Tullaan tänne tietysti käymään vaan ja vietetään yhteinen muistojuhla, — eikö se olisi kovin hauska taas tulla yhteen näkemään, mitenkä olemme kehittyneet tämän vuoden kuluessa?
— Minä tiedän vieläkin paremman ehdotuksen, — kuulkaa vaan, lausui nyt Arvi innokkaasti. Ensi keväänä toukokuun lopussa kutsun teitä kaikkia viettämään juhlaa Helsingissä, — tai vielä paremmin meidän huvilassamme saaristossa, — katsokaa, minun ylioppilasjuhlaani. Silloin on minulla valkolakki kultalyyryineen ja aijon kutsua muitakin tovereita sinne. Ja silloin ovat isä ja äitikin kotona iloitsemassa minun onnestani ja silloin tulette sinne kaikki! Ja me pidämme puheita ja laulamme ja tanssimme ja — — — — — — — —
— Ja silloin olen minäkin jo lopettanut kouluni ja olen täysikasvanut tyttö ja laitan itselleni ihan valkoisen puvun sinun juhlaasi, — onko siellä hyvin kaunista siellä teidän huvilassanne? kysyi Elsa.
— On, siellä on korkeat kalliot ja aava meri edessä, — oi, jos tietäisit, kuinka monta kertaa olen seisonut siinä kalliolla ja kuunnellut meren aaltojen loisketta ja kuusien kuisketta ja unelmoinut suuria ihania unelmia, — niin, Elsa, kun vaan tulet sinne, saat sinä nähdä ja tuntea jotakin sellaista, ettet koskaan ennen! Ja te kaikki muutkin ja sinä Aini, tulethan sinäkin minun ylioppilasjuhlaani? kysyi Arvi ystävällisesti kääntyen Ainiin.
Aini oli kuunnellut Arvia tuska sydämessään. Elsa, ja aina vaan Elsa! Vaan kun hän sitte kääntyi Ainiinkin ja niin ystävällisesti pyysi hänetkin sinne, haihtuivat kaikki muut tunteet, ja hänen sydämensä täyttyi ilolla siitä, että hänkin pääsisi mukaan ja saisi nähdä kaikkea tuota kaunista ja nähdä Arvin ylioppilaslakki päässä.
— Meidän, Leenin ja minun, on kylläkin helppo päästä sinun juhlaasi, me kun asumme Helsingissä, sanoi Väinö. Ja toivotaan että sinäkin, Lauri, silloin olet siellä, — minä ainakin annan sinulle pääsytodistuksen 6:lle luokalle mihin kouluun hyvänsä.
— Historiansa hän myöskin osaa niinkuin vettä vaan, vakuutti Leeni. Vielä tänä aamuna minä häneltä kuulustelin kaikki kuninkaat, ja hän tiesi sellaisiakin, joita ei mainita kirjassa.
— Kolmen päivän perästä saatte sen kaikki nähdä, vastasi Lauri tyynesti. Hän oli ollut erittäin ahkera viime aikoina ja nytkin oli hänellä saksan kielioppi mukana.
Ester oli mennyt vähän syrjälle ja istunut ihan hiljaa piirustaen toveriensa kuvat, kun nämä siinä istuivat hauskassa piirissä innokkaasti puhellen. Nyt hän toi taulun heille katseltavaksi, ja jokainen siinä ilolla tunsi oman kuvansa.
— Sitte kun tulet oikein taiteilijaksi, mainioksi taiteilijaksi, niin sinä maalaat meidät kaikki oikein suureen tauluun ja lähetät sen Pariisin näyttelyyn. Vaan tämän taulun me jätämme Tuomarilaan muistoksi tästä hauskasta kesästä, ehdoitti Elsa. Ja Ester lupasikin sen antaa, kun hän ensin vähän oli sitä täydentänyt.