Hän päätti vastata siihen, vaan mitä hän Arville kirjoittaisi? Eihän hän voinut sydämensä syvimpiä ajatuksia ilmi lausua, eihän hän voinut sanoa, kuinka hän häntä kaipasi, kuinka hänen mielensä paloi sinne? Arvi ei suinkaan olisi sitä ymmärtänyt, Aini kun niin monta kertaa kesällä oli puhunut tehtävistään täällä rakkaassa kodissaan. Siitä hän nytkin voisi Arville kirjoittaa, vaan mistä tehtävästä? Taloudellisista töistäänkö, sunnuntaikoulustaan vai luvuistaan? Se oli kaikki niin vähäpätöistä ja pientä, ettei hän siitä kehdannut puhuakaan. Ei, jos hän tahtoisi olla suora ja kirjoittaa Arville niinkuin todelliselle ystävälle, niin hänen täytyisi paljastaa itsensä, tyytymättömyytensä ja kaipauksensa. Ja sitä hän ei tahtonut, ainakaan ei nyt vielä.
Sentähden hän nyt kirjoitti aivan lyhyesti, kiittäen kirjeestä ja
kertoen yhtä ja toista Tuomarilan oloista. Samassa hän ilmoitti myös
Elsan syntymäpäivän, — se varmaankin tulisi ilahuttamaan Elsaa, kun hän
Arvilta saisi onnentoivotuksen syntymäpäivilleen.
Loppupuolella syksyä Aini sitte kerran sai Elsalta pitkän kirjeen. Se oli täynnä iloisia kertomuksia koulusta ja huveista.
Tämä oli nyt Elsan viimeinen kouluvuosi, ja siellä pikkukaupungissa olivat korkeimman luokan tyttökoulu-ja lyseolaiset kaupungin tärkeimpiä henkilöitä ja mukana kaikissa. Ja hänellä oli ollut niin kovin hauska! Oli ollut mukana lyseolaisten juhlakonventeissa ja Suomalaisen Seuran iltamissa ja kuvaelmissa ja tanssinut kaksi paria kenkiä ihan rikki repaleiksi.
Nyt perustettiin par'aikaa luistinklubi, ja siihen saivat koululaisetkin ottaa osaa. Hän aikoi itselleen valmistaa sievän luistinpuvun, samanlaisen kuin hänen kesällinen polkupyöräpukunsakin, vaan oikein paksusta vaatekankaasta. Voi, jos Ainikin voisi olla mukana! Ja kaikki muut kesätoverit, jos hekin olisivat siellä! Hän oli saanut Arvilta kirjeen syntymäpäiväkseen ja lahjan, — Topeliuksen runot sinisessä nidoksessa. Ja lehtien välissä oli ollut kuivatuita kukkia, lemmikkikukkia.
Kun tuomarin rouva oli lukenut Elsan kirjeen ja kuullut kaikista huveista, joissa hän oli mukana, ehdotti hän miehelleen, että Ainikin saisi lähteä kaupunkiin vähän huvittelemaan. Kun nyt tässä talvi oikein pääsi tulemaan lumineen ja rekikelineen, niin voisi hän lähteä sinne jouluostoksille. Tuomari suostui tähän mielelläänkin, ja Aini oli siitä äidilleen kiitollinen.
Eräänä aamuna joulukuun alussa, kuin yöllä oli satanut runsaasti lunta ja keli oli mitä luistavimmillaan, läksi Aini kaupunkiin, jossa Elsa kävi koulua. Isä oli hänelle antanut rahoja kaikenlaisiin ostoksiin ja omiinkin tarpeisiin ja Ainilla olikin koko pitkä lista jouluostoksia. Elsa oli hänen oppaansa ostoretkillä kaupungissa, kulki hänen kanssaan kaupasta kauppaan, neuvoi häntä joululahjojen ostamisessa ja oli mitä iloisimmalla tuulella. Tämä oikein virkisti Ainin tavallisesti niin totista mieltä, ja hän tuli pian Elsan kanssa vielä ystävällisemmälle kannalle kuin kesän aikana.
Viimeisenä iltana, kun tytöt istuivat Elsan kamarissa ja puhe johtui kesäisiin aikoihin ja kesätovereihin, sanoi Elsa aikovansa uskoa Ainille jotakin, jos tämä vaan ei puhuisi siitä kenellekään. Ja hän otti laatikosta esille joukon kirjeitä, jotka hän näytti Ainille. Aini tunsi käsialan, — ne olivat Arvilta!
— Niin, tiedätkö, Aini, hän kirjoittaa minulle aina vähän päästä, vaikk'en ole hänelle kirjoittanut muuta kuin kaksi kirjettä. Ja kaksi kirjaa on hän minulle lähettänyt, sillä hän tahtoisi minuakin lukemaan niitä kirjoja, josta hän itse pitää. Jos sinä tietäisit, kuinka kauniisti hän kirjoittaa! Niin kauniita, jaloja ajatuksia ja mielipipiteitä en ole koskaan ennen kuullut, aivan toista kuin minun tuttavani täällä, jotka tavallisesti vain puhuvat huveista ja sen sellaisista. Arvi sitä vastoin kirjoittaa niin totisia, kehottavia sanoja, aivan kun olisi joku vanhempi veli. Lue itse, Aini, — kyllä sinä saat, Arvi varmaankin antaisi sinun sen tehdä, sanoi Elsa kehottaen, kun Aini näytti viivyttelevän.
Aini olikin ensin vetäytynyt takaisin nähdessään Arvin kirjeet. Hänen sydämeensä pisti niin kummallisesti, — Arvi oli Elsalle kirjoittanut tuollaisen joukon kirjeitä ja hänelle ainoastaan yhden!