Niin, hän mahtoi sitte koettaa tätä uutta vapautta, — kun kerran hänen mielensä teki pois, niin he eivät tahtoneet häntä pidättää. Kyllä he tarkoittivat hänen parastaan ja hänen onneaan, vaikka he olisivat toivoneet hänen löytävän sen omassa kodissaan.
Aini kärsi syvästi siitä, etteivät vanhemmat häntä ymmärtäneet. Vaan hän ei voinut tätä heille sen lähemmin selittää. Se oli hänelle tullut ikäänkuin luonnon vaatimana, tämä halu päästä täältä kotoa kehittymään ja oppimaan, jotta hän sitte voisi jotakin elämässään toimittaa. Opettajain kehotukset koulussa ihmisen velvollisuudesta kehittämään sielunlahjojaan, Arvin innokkaat sanat isänmaasta ja kaikkea uhraavasta työstä sen hyväksi, — kaikki oli hänessä herättänyt tämän halun.
Se oli sitte kasvanut päivä päivältä syksyn yksinäisyydessä. Ja sen jälkeen kuin hän joulun edellä oli käynyt Elsan luona, oli se hänelle tullut yhä selvemmäksi: hänen täytyi päästä oppimaan ja kehittymään.
Sillä sitä hän ei voinut kotona, vaikka hän kuinkakin koettaisi. Taloudelliset toimet ottivat täällä melkein kaiken hänen aikansa. Ja hänellä olisi kuitenkin ollut niin äärettömän paljo luettavaa ja tutkittavaa ja opittavaa. Ja sitä paitsi oli niin paljo, jossa hän olisi tarvinnut jonkun opettajan neuvoa ja johtoa. Eikä hänellä täällä ollut ketään, jonka puoleen voisi kääntyä sellaisissa asioissa.
Sunnuntaikoulutyönsä oli silloin ollut hänen lohdutuksenaan, vaan ei sekään häntä tyydyttänyt. Hän tunsi oman kykenemättömyytensä niin kovin suureksi. Hänen luokseen oli Tuomarilan tupaan kokoontunut joukko lapsia, joille hänen nyt tulisi opettaa sisälukua, kirjoitusta ja muitakin opinalkeita sekä puhua Jumalasta ja isänmaasta. Vaan hänen oli ollut niin kovin vaikea siinä päästä mihinkään järjestykseen, asettua kaikkien kannalle sekä saada pienimmätkin käsittämään opetustaan. Lasten sydämet hän kyllä pian oli voittanut, vaan hän ei mielestään opetuksessaan päässyt juuri minnekkään.
Tämä masensi hänen mielensä. Vaan se herätti samalla hänessä halua kehittää itsensä oikein hyväksi opettajaksi, joka todellakin voisi jotakin aikaan saada. Ja sitä hän varmaan voisi, jos vain pääsisi Helsinkiin, pääsisi jatko-opistoon oppimaan. Hän oli kuullut eräältä toverilta, joka jo kävi jatko-opistoa, kuinka opetus siellä oli niin kehittävää ja jalostuttavaa.
Ja sitä juuri hänkin kaipasi, hän tahtoi kehittyä jaloksi ja hyväksi.
Sitte hän voisi tehdä jotakin isänmaan siunaukseksi, — Arvi saisi vielä nähdä, että hänkin oli voinut toteuttaa niitä aatteita, jotka kerran olivat heitä yhteisesti innostuttaneet.
Hän kirjoitti nyt tovereilleen Helsinkiin pyytäen tietoja jatko-opiston vaatimuksista y. m. Kun hän oli käynyt yksityistä tyttökoulua, täytyi hänen ensin suorittaa tutkinto päästäkseen sinne, ja hänen oli sentähden muutamissa aineissa vähän lisää luettava.
Tähän hän nyt ryhtyi täydellä todella. Sillä siinä suhteessa hän aina oli ollut kunnianhimoinen eikä tahtonut olla muita huonompi. Hän luki ahkerasti, vaan kuitenkaan hän ei laiminlyönyt taloudellisia velvollisuuksiaan tämän lukemisensa tähden. Päinvastoin koetti hän vielä entistä enemmän olla äidilleen avuksi ja isän seurana. Hän koetti työssään ja toimessaan esiintyä iloisena ja tyytyväisenä. Ja tämä onnistuikin hänelle paremmin nyt, kun hänen mielessään kangasti tuo uusi elämän ura, jota hän pian saisi alottaa ja jolla hän vielä saavuttaisi jalon elämäntarkoituksen. Ja hän lupasi itselleen, etteivät hänen vanhempainsa koskaan tarvitsisi katua, että he, vaikka vastenmielisestikin, olivat antaneet tyttärensä seurata omaa haluansa.