Elsan ollessa ylisillä oli Aini äitinsä kanssa mennyt kyökkiin vehnäleipiä ja piparikakkuja leipomaan. Tämän työn oli tuomarin rouva aina itse tahtonut toimittaa eikä jättää palvelijoiden haltuun, ja tällä tavoin oli Ainikin jo pienestä asti oppinut kaikenlaisia leivoksia valmistamaan. Nyt olivat leivät paraikaa kypsymässä ja kohta sen jälkeen oli vehnäleivokset pantava uuniin. Tuomarin rouva katsoi kelloa; se oli kohta viisi, ja seitsemän ajoissa pitäisi jo vieraiden saapuman asemalta.
— Kyllä minä tässä jo leipiä katson, pane sinä vaan kahvipannu kiehumaan ja lähde sitte pukeutumaan! Sinähän olet ihan jauhoissa, tyttöseni.
— Niin, äiti, vartavasten otimme tänään huonommat vaatteet säästääksemme puhtaat vieraita varten. Eilen illalla me Elsan kanssa silitimme vaaleanpunaiset hameemme, ja uuden vyöliinan aijon myös panna ylleni. Ne varmaankin ovat hyvin hienoa väkeä nuo everstiläiset, — onneksi muistin Laurille panna puhtaat vaatteet ja kauluksen kun läksi asemalle, hän kun koko päivän on ollut työväen kanssa pellolla.
Aini asetti kahvipannun tulelle ja läksi sitte ylisiin pukeutumaan. Sieltä tuli jo Elsa häntä vastaan valmiiksi puettuna, vaaleanpunainen hame yllä ja punainen nauha tummassa tukassaan.
— Pukeudu pian, minä jo otin vaatteesi esille ja ompelin valkoisen pitsin kaulukseesi. Sillaikaa valmistan minä kahvipöydän ja sitte lähdetään yhdessä veräjälle vieraita vastaan.
Ja hän juoksi portaita alas sellaisella vauhdilla, että melkein oli joutua tuomarin syliin, kun tämä kulki etehisen kautta katsomaan, oliko kaikki jo vieraita varten valmiina.
Tuskin oli Elsa ennättänyt saada kahvipöydän järjestetyksi ja rouva leivät uunista, ennenkuin jo kuului vaunujen ryminä pihalta. Rouva otti kiireesti kyökkivyöliinansa yltään, silitteli tukkansa ja meni verannalle. Siinä jo seisoivat tuomari ja hänen takanaan Aini ja Elsa uteliaina näkemään uusia tovereitaan. Eversti astui vaunuista komeana ja kauniina ja syleili iloisesti vanhaa tuomariystävätään, sillä välin kun tytöt auttoivat rouvaa ja hänen tytärtään.
— Tervetultua kaikki yksinkertaiseen kotiimme, tervehti tuomarin rouva ja vei vieraat sisään. Te kai olette väsyneet matkan vaivoista ja tarvitsette jotain ravintoa. Kahvipannu tässä teitä jo odottaa, tehkää hyvin — — — —
Vanhemmat astuivat sisään, vaan Arvi ja Ester viipyivät vielä etehisessä, matkakapineitaan järjestämässä. Elsa jäi heitä auttamaan, sillä Lauri, joka tavallisesti oli ensimäinen kahvipöydän ääressä, oli jo kiirehtinyt sinne ja Aini myös lähtenyt vieraille kahvia tarjoamaan.
— Täällä on niin ihmeen kaunista kaikkialla, sanoi Arvi katsoen ulos, en ole koskaan ennen oleskellut Suomen sisämaissa.