— Minä taas olen sisämaan lapsi ja oikein rakastan näitä seutuja, vastasi Elsa. — Sitte auttoi hän Esteriltä hienon päällystakin, pyysi vieraat sisään ja seurasi heitä ruokasaliin, jossa kahvia juotiin.
Elsa nyt katseli heitä tarkemmin. Kuinka kaunis ja hieno oli tuo Ester!
Vaalea kihara tukka, suuret siniset silmät ja niin solakka ruumiiltaan!
Arvi taas oli vähän lyhyempi vaan hänkin hienon näköinen. Vaalea tukka
hänelläkin vaan tummat silmät ja Elsan mielestä niin syvä katse.
— Raitis elämä ja ilma täällä maalla teidät kyllä pian saa voimakkaiksi ja punaposkisiksi niinkuin minun lapseni ovat, sanoi tuomari ja taputteli Elsan punaisia poskia. Täällä te saatte juosta ja soudella ja kalastaa ja käydä heinässä ja marjassa ja sitte syödä ja juoda oikein maalaislasten tavalla. Sepä voimia antaa.
— Niin, ja sinä, Aini, otat Esterin huostaasi ja opetat hänet oikein taloudelliseksi, lisäsi everstin rouva. Hän näet ei osaa tällaisia piparikakkuja leipoa eikä muitakaan ruokia valmistaa. Vaan hän kyllä mielellään oppii, eikö totta, Ester?
— Kyllä, kun ette vaan väsy minuun, sillä olen kovin tyhmä kaikissa käytännöllisissä asioissa. Eihän niitä sellaisia Helsingissä tarvita. — Kyllä niitä aina tarvitaan, vastasi tuomarin rouva, — eihän kukaan voi tietää mihin sitä maailmassa joutuu. Ja sitä paitsi pitävät taloudelliset toimet ihmisen terveenä ja raittiina sekä sielun että ruumiin puolesta, sillä nämähän käyvät käsikädessä tässä maailmassa.
— Vaan kaupungissa useimmiten ei ole tilaisuutta totuttamaan lapsiaan sellaisiin, sanoi everstin rouva. Kyökkipiiat siellä eivät kärsi edes emännän pistävän nokkaansa kyökkiin, saatikka sitte lasten, ja leipominen siellä ei tule kysymykseenkään. Sentähden olen hyvin kiitollinen siitä, että olen saanut lapseni tänne kesäksi tutustumaan maalaisoloihin ja käytännöllisiin toimiin.
— Niin, sekä myöskin näihin ihaniin sisäjärviseutuihin, lisäsi eversti. Meillähän on jo monta vuotta ollut oma huvila saaristossa ja siellä olemme tähän saakka oleskelleet kaiket kesät.
Kahvia juotuaan läksivät sitte kaikki ulos Tuomarilan ympäristöä katselemaan. Tuomarila sijaitsi järven rannalla rehoittavien metsien, peltojen ja niittyjen ympäröimänä. Piha ulottui melkein rantaan asti ja siinä kasvoi korkeita koivuja, joiden välistä järven aallot välkkyivät. Puiden suojaan oli asetettu valkoisia istumia pyöreän kivipöydän ympärille, jossa kauniina päivinä usein aamupäiväkahvi juotiin. Tänne nyt istuttiin ihailemaan kaunista näköalaa järven yli, jota ilta-aurinko kirkkailla säteillään paraikaa kultasi. Tuomari oikein ylpeydellä huomautti vierailleen ympäröivän seudun kauneuksia ja eversti, joka nuoruudessaan oli ollut vähän taiteilija, oli suuresti ihastunut.
— Sitte lähdettiin vieläkin lähemmä rantaa katsomaan veneitä ja kalastusneuvoja, joita Tuomarilassa ahkeraan käytettiin.
— Te kai olette siellä saaristossa oppineet kalastamaan oikein saaristolaisten tavalla, kysyi Lauri Arvilta.