— Emme sitä juuri ole koettaneet muuta kuin leikiksi vaan, vastasi Arvi. Kyllä kansa kauempana saaristossa melkein yksinomaan elää kalastuksella, vaan ei sitä siellä huviloiden keskuudessa paljo harjoiteta.
— Vaan täällä te saatte oppia kalastamaan oikein täydellä todella, lausui tuomari. Lauri kyllä teille näyttää parhaimmat kalapaikat ja on varmaankin mielissään kun nyt saa toverin kalastusretkilleen.
Lauri katsoi vähän epäilevästi Arviin, jonka hienot käsivarret eivät suinkaan näyttäneet siltä, että olisivat voineet saada Tuomarilan suurta kalastusvenettä liikkumaan. Ja Ester sitte, hän näytti vieläkin heikommalta eikä ollenkaan tuntunut välittävänkään minkäänlaisista kalastustoimista. Hän oli Elsan kanssa lähtenyt vähän kauemma toisista ja seisoi nyt siinä Elsan lempipaikalla, korkealla kivellä, ihastuksella katsellen kauniita näköaloja, — niitä hän vielä tänä kesänä aikoi paperille piirtää.
Rannalta vei tuoman sitte vieraansa puutarhaan ihailemaan rouvansa kaikkia kukkas- ja kyökkikasvimaita. Nuoret menivät katsomaan hedelmäpuita ja marjapensaita, joista vielä toivoivat saavansa paljonkin iloa.
— Voi, jos hedelmäaika jo pian tulisi, täällä ei ole vielä minkäänlaista syötävää, valitti Lauri.
— Niin, Lauri on aikonut itselleen sitte rakentaa majan tänne pensaiden väliin, että oikein saisi tarpeekseen nauttia, kertoi Elsa nauraen.
Illallisen jälkeen läksivät sitte kaikki levolle, ja tuomarin rouva saattoi jokaisen makuuhuoneesensa. Pojat menivät omaan kamariinsa ja myös Elsa ja Ester läksivät yliselle, — Aini jäi vielä äidin kanssa neuvottelemaan taloudellisista asioista huomispäivää varten. Kun hänkin sitte vihdoin meni ylisille yhteiseen makuuhuoneesen, olivat jo molemmat toiset tytöt uneen uupuneet. Aini jäi heitä katselemaan. Siinä lepäsi Ester niin suloisen kauniina valkoisessa yöpuvussaan ja toisella vuoteella taas Elsa punaposkisena ja tumma tukka hajallaan. Kuinka kauniita he olivat! Ja hän katsoi peiliin, josta hänen yksinkertainen, jokapäiväinen ulkomuotonsa oikein pisti hänen silmiinsä. Eikö hänkin kuitenkin voisi näyttää vähäsen kauniimmalta, jos hän hieman enemmän pitäisi huolta ulkomuodostaan? Elsallakin aina oli jokin soma nauha tukassaan tai helmiä kaulassaan. jos hänkin koettaisi? Vaan Elsalla olikin niin valkoinen iho ja niin kauniit hiukset, kun sitä vastoin hänellä — — — — — Hän levitti tukkansa ja huokasi, kun näki sen ihan suorana riippuvan alas hartioilleen. Vaan yht'äkkiä hän sitte taas palmikoi sen kokoon, kääntyi pois peilistä ja alkoi riisuutua.
Mitä turhia hän olikaan tässä ajatellut? Eihän ulkonäkö ole minkään arvoista, sen hän kyllä tiesi, kun vaan muuten on hyvä ja jalo ihminen. Ja siksi hän tahtoi pyrkiä. Elämässään tahtoi hän kerran jotakin jaloa ja hyvää toimittaa, — ja täällä kodissaan tahtoi hän olla hyödyksi ja iloksi, rakkaitten vanhempain, Laurin, Elsan, Esterin ja kaikkein iloksi.
Ja näin mielessään päättäen hän laski kädet ristiin, niinkuin oli tottunut pienestä asti, ja vaipui pian rauhalliseen uneen.