Vähän syrjässä seisoi siinä myös Arvi, valkolakki päässään. Hänen ympärilleen oli kokoontunut joukko tovereita sekä Leenin koko seura, ja näiden joukossa oli myös Aini. Edellisenä päivänä oli hän tullut Helsinkiin ottamaan lähempiä tietoja jatko-opistosta ja ollakseen mukana Arvin ylioppilasjuhlassa, niinkuin kesällä oli päätetty.
Aini katseli Arvia ja tätä suurta riemua ympärillään. Arvi oli onnellinen, hän oli päässyt toivonsa perille. Ja Aini tunsi, kuinka hänkin sydämestään iloitsi Arvin kanssa. Ja kaikki nuo toiset ylioppilaat, kuinka onnellisilta hekin näyttivät! Hän näki heidän joukossaan tyttöjäkin, kukkavihot rinnassa ja riemusta loistavin silmin kantoivat he valkolakkinsa.
Ja Ainin sydämessä nousi yht'äkkiä halu päästä heidän joukkoonsa. Oi, jos hänkin voisi! Ja miksei? Oliko hän sitte kaikkia noita muita huonompi? Hänellä oli kuitenkin niin palava halu oppimaan ja lukemaan ja tutkimaan!
Tämähän olisi suora tie siihen opintarhaan, johon hänen mielensä paloi, sen kautta hänelle avautuisi vapaa tie mille alalle hyvänsä vaikuttamaan isänmaansa ja kansansa hyväksi. Äsken oli hän vapisevin polvin seisonut siinä yliopiston portailla eikä uskaltanut mennä sen ylemmä, — silloin olisi hänellä täysi oikeus siihen, silloin pääsisi hänkin osalliseksi siitä, mistä kaikki nuo muut ja Arvikin. Silloin saisi hän seisoa siinä ainoastaan valitsemassa mitä mielensä teki, mitä hänestä oli jalointa ja parasta.
Hän oli kuullut jatko-opistossa voitavan asettaa luvut niin, että kahden vuoden perästä saa suorittaa ylioppilastutkinnon. Jos hänkin rupeaisi tätä todella ajattelemaan! Entä jos hänkin voisi samalla kuin Laurikin painaa ylioppilaslakin päähänsä!
Olikohan tämä turhamaisuutta, pintapuolisuutta, pyrkiä valkolakkia saavuttamaan? Sitä hän ei uskonut, sitä hän ei voinut uskoa, hän tunsi vaan vastustamattoman halun nyt heti ryhtyä siihen ja sitte kaikin voimin tehdä työtä tuon valkolakin voittamiseksi. — — — — — —
Seuraavana päivänä läksi Aini ottamaan selkoa jatko-opiston luvuista ja vaatimuksista. Kaduilla oikein vilisi valkolakkeja, ja Aini näki siinä useita naisylioppilaitakin. He näyttivät muutamat niin kovin lapsellisilta, — käsittivätkö he todellakin mikä suuri merkitys heidän ylioppilaslakillaan oli? Moni piti sen ehkä vaan merkkinä siitä, että hän nyt oli koulunsa ja läksynsä lopettanut. Vaan hänelle se tulisi olemaan jotakin paljoa enemmän. Hän tulisi sen pitämään kalliina todistuksena oikeuksistaan ja velvollisuuksistaan ylioppilaana ja kehoituksena pyrkimään eteenpäin sillä valon tiellä, jolle hän sen kautta oli elämänsä pyhittänyt.
Minne tämä tie hänet veisi? Hän ei sitä vielä varmaan tiennyt. Vaan taaskin kangasti hänen mielessään avara, valoisa koulusali, jossa hän saisi puhua kansan nuorille. Kun hän vaan ensin pääsisi ylioppilaaksi ja saisi laajentaa tietojaan, niin kyllä hän sitte kerran kiitollisuudella antaisi takaisin mitä oli saanut, palkitsisi vanhempiaan, opettajiansa, isänmaatansa. — — — — — — — —
Illalla kokoontui kauppias Bergströmin luo, jossa Ainikin asui, koko Leenin seura, jotta sitte mentäisiin asemalle Elsaa vastaan. Hän oli edellisenä päivänä päättänyt koulunkäyntinsä ja vanhemmiltaan saanut luvan kohta lähteä Helsinkiin, ollakseen hänkin mukana Arvin ylioppilasjuhlassa. Vaaleassa kesäpuvussaan näytti hän niin sievältä, että moni loi katseensa häneen, kun hän iloisena ja herttaisena seisoi rautatien edustalla toveriensa ympäröimänä. Hänellä oli hiukset ylöspantuina ja pitkät hameet, — kuinka hän näyttikin suurelta ja kuinka sievä hän oli, ajatteli Arvi, kävellessään Elsan vieressä asemalta.
He läksivät nyt kaikki Leenin pyynnöstä heidän luokseen illalliselle ja samalla viettämään seuran eroamishetkeä. Aini ja Elsa olivat nyt ensi kerran mukana tässä Leenin seurassa, josta he olivat kuulleet niin paljon. Ja Ainin täytyi oikein ihmetellä sitä hauskaa yhteishenkeä, joka siinä vallitsi, niin erilaisista piireistä kuin tämän seuran jäsenet olivatkin. Sen oli varmaankin aikaansaanut tuo Leenin luontainen käyttäytyminen kaikessa ja hänen yksinkertainen sydämellisyytensä, — tuumi Aini nähdessään Leenin esiintyvän ystävällisenä ja herttaisena kaikkia kohtaan.