Ilma oli mitä kauniimmillaan ja kaikki mitä iloisimmalla kesätuulella. Laurikin, joka tavallisesti ei viitsinyt vaivata itseänsä soutamalla, tahtoi nyt oikein näyttää voimiaan ja souteli Antin kanssa kilpaa. Hän oli voimakas, ja keveä vene pääsi pian toisen ohitse. Tytöt olivat täynnä ihailua, ja kun Lauri nyt alkoi näyttää heille seudun kaikki kauniit paikat sekä kertoa heille kaikenlaisia kansantarinoita, kuuntelivat he syvimmällä hartaudella. Lauri oli oikein mainio kertoja, ja tällaiset jutut olivat sekä Elsan että Esterin mieleen. Ester oli ottanut piirustustarpeet mukaansa, vaan hän nyt ei joutanut piirustamaan, katseli ja kuunteli vaan. Elsan elävässä mielessä kuvautui kaikki niin todenperäiseksi, että hän melkein oli näkevinään ja kuulevinaan kaikki mitä Lauri kertoi. —
Toisessa veneessä taas oli Aini joutunut Arvin kanssa innokkaasen keskusteluun. Arvin sanat edellisenä päivänä, että hän tahtoisi oppia kansansa kieltä, olivat Ainin mieleen painuneet. Hän olisi tahtonut tietää, asuiko todellakin lämmin isänmaanrakkaus tuossa pojassa, jonka hän oli luullut niin välinpitämättömäksi, mutta hän ei kuitenkaan arvannut sitä kysyä. Vaan kun he sitte olivat soutaneet vähän aikaa ja aava ulappa avautui heidän silmiensä eteen eikä Arvi voinut pidättää ihailuaan tämän Suomenmaan ihanuudesta, silloin huomasi Aini erehtyneensä Arvin suhteen, iloissaan tästä avasi hänkin mielensä, ja näin he nyt alkoivat kertoa toisilleen ajatuksistaan ja tuumistaan.
He olivat kumpainenkin luonnoltaan syvät, ja erittäinkin Aini oli jo lapsuudestaan ollut ajatteleva tyttö. Hän oli keväällä lopettanut tyttökoulunsa, jossa heidän äidinkielen opettajansa oli nuoriin tyttösydämmiin herättänyt rakkautta isänmaahan, sen kieleen ja kansaan ja kehoittanut heitä tekemään työtä sen etehen. Ainin mieleen olivat hänen sanansa syvästi juurtuneet. Ja kun hän kotiin tultuaan kävi rippikoulua ja vanha rovastikin nuorille puhui isänmaanrakkaudesta Jumalan käskynä, oli tämä käynyt Ainille oikein sydämen asiaksi. Hän mietti usein mielessään, millä tavalla hän voisi isänmaataan ja kansaansa hyödyttää. Hänen tuli nyt tästälähin jäädä kotiin vanhempiensa avuksi ja kodin iloksi ja hyödyksi, — se oli hänen pyhä velvollisuutensa, sen hän tiesi ja tunsi. Vaan kuinka hän samalla voisi hyödyttää isänmaatansa ja kansaansa? Jos hän rupeaisi pitämään huolta Tuomarilan alamaisten ja torpparien lapsista ja ompelemaan heille vaatteita ja opettamaan heitä, — eikö tämä jollakin tavalla voisi olla isänmaan siunaukseksi? Ja hän oli päättänyt syksyllä alottaa oikein täydellä todella.
Tästä hän nyt kertoi Arville ja tämä kuunteli ihmetellen. Tuolla tavalla hän ei koskaan ollut ajatellut isänmaanrakkautta. Hänelle se oli tuo lämmin tunne, joka virtaili läpi sielun ja sydämen, joka kerta kun hän näki Suomen saariston ihanuutta tai täällä sen siintävien selkien suloisuutta. Ja samaa tunsi hän myöskin lukiessaan isänmaan taisteluista, sen kansan työstä ja kärsimyksistä kovina aikoina. Kyllä hänkin tahtoi isänmaan etehen työtä tehdä, vaan ei hän koskaan ollut ajatellut, että se voisi tapahtua opettamalla torpparien lapsia.
— Millä tavalla sitte aijot työskennellä isänmaan hyväksi, kysyi Aini.
— Tahdon saavuttaa sen nimelle kunniaa, sen kielelle arvoa, sen kansalle mainetta. Tahdon julistaa maailmalle, että tämä kylmä Suomenmaa on niin ihmeen ihana, että tämä köyhä kansa on sitä rikkaampi henkisessä suhteessa, että tämä halpana pidetty Suomi on muiden maiden vertainen. Kun vaan kerran pääsen ylioppilaaksi, niin aijon kaikki voimani, kaikki työni uhrata rakkaalle isänmaalleni.
Aini kuunteli Arvia hehkuvin poskin. Kuinka kauniisti hän puhui, — se oli aivan toista kuin hänen jokapäiväiset ajatuksensa isänmaanrakkaudesta. Jos hänkin voisi noin kauniilla, ylevällä tavalla palvella isänmaatansa!
Jo lähenivät veneet rantaa, ja kaikki sekä hauskat jutut että totiset keskustelut saivat jäädä toistaiseksi. Nyt oli mentävä kirkonkylään ja toimitettava kaikki asiat ja ostokset. Lauri ja Arvi lähetettiin suutarille, Elsa ja Ester postiin ja Aini meni Antin kanssa ostoksille. Sitte päätettiin yhtyä kahvi-Maijan pienessä mökissä kosken rannalla kahvia juomaan sekä levähtämään rasittavan soutelumatkan jälkeen.
Jo oli ilta joutumaisillaan, ennenkuin oltiin valmiit lähtemään kotiin. Nyt ei Lauri enään viitsinyt soutaa vaan istui veneesen Esterin viereen. Aini otti mielellään soutaakseen omaa venettään, — se oli ollut hänen uskollinen ystävänsä monena tyynenä kesäiltana. Elsa istui tällä kertaa Arvin kanssa toiseen veneeseen, ja kun oli päästy vähän matkaa järvelle, alkoi hän vuorostaan kertoa Arville kaikki Laurin kummitusjutut, lisäten niihin aina oman mielikuvituksensa piirteet. Silloin tällöin yhtyi Anttikin Elsan kertomuksiin, selittämällä ne kansan käsityksen mukaan. Elsan tummat silmät oikein säihkyivät, kun he soutivat erään syvän lahden sivuitse, johon jyrkkä ranta kuvasti synkät honkansa. Siihen oli ennen muinoin sota-aikana nuori tyttö heittäytynyt kuolemaan, kun vihollisten päällikkö oli tahtonut hänet vaimokseen, senjälkeen kuin hänen sulhonsa oli kaatunut sodassa. Eikö tuo ollut kauniinta uskollisuutta ja isänmaanrakkautta, kysyi Elsa. Niin hänkin varmaan olisi tehnyt, ennenkuin olisi jättänyt itsensä isänmaan ja sulhonsa surmaajalle, lisäsi hän.
Arvi hymyili Elsan innolle vaan katseli ihastuksella hänen eloisia kasvojaan, jossa jokainen ajatus niin kauniisti kuvastui.