Käskyn mukaan kohosivat merimiehet portaita, lausuivat Tuiralle tunnussanan: »I am sailor» — minä olen meripoika — ja kulkivat marssin raikuessa saliin, jossa naisrivit muodostivat kunniakäytävän.
Salissa naurettiin ja pidettiin aika lystinä tätä juhlallista menoa ja ihmeteltiin sitä voimaa, jota nuo kaksi olivat osoittaneet. Nehän olivat koko kunnia ja turva meripoikain joukolle! Etsittiin Tuiraa seuran huviksi vielä, vaan häntä ei löytynyt mistään.
Seuraavana päivänä tiedustelivat merimiehet toisiltaan Tuiraa ja Kivinen etsi häntä tarkoin kuin neulaa lattialta. Oli etsitty kaikki paikat. Missä ihmeessä hän oli?
Sitä ei tiennyt kukaan muu kuin Tepon Liisa.
»Tuira oli eilen ollut aika lystiä poikaa tansseissa», kertoi Liisa
Viion leskelle ja Elsalle illalla heidän luo pistäytyessään.
Hän kertoi Tuiran tanssimisesta, kun huomasi toiset uteliaiksi.
Tuiraa olivat kiusanneet toiset, ettei hän uskalla tanssiin, kun pelkää rakastuvansa ja että pitää jäädä sitten maihin. Tuira oli lähtenyt tanssimaan. Oli ottanut lähimmän tytön ja tanssinut hurjasti. Kun oli sen heittänyt, niin oli heti siepannut toisen. Ja niin järjestään. Vähitellen olivat kaikki jääneet katsomaan Tuiran tanssia, joka oli ollut kuin vihurituulta. Järjestään oli hän siepponut syliinsä tyttöjä, pyörittänyt heitä kannatellen käsivarsillaan, niin että olivat lehtenä lentäneet kohona maasta. Viimeisen kanssa tanssiessaan oli hän pyörähtänyt keskilattialle, viskannut tytön kohoksi korkealle ilmaan, niin että tyttö oli kiljahtanut pelosta ja muutkin naiset, kun olivat luulleet, että tyttö putoaa lattiaan. Vaan Tuira oli ottanut hänet käsiinsä kuin pienen lapsen, suudellut ja kantanut sitten muutaman merimiehen syliin. Kaikki olivat remahtaneet huutamaan suositusta, niin että salin ikkunat olivat sälisseet. Sen valssin oli Tuira vain tanssinut eikä muuta.
»Tytöt ihastelevat nyt häntä ja ovat ihan hulluiksi tulemassa kaipauksesta, kun eivät tiedä minne hän on kadonnut!»
»No missä hän sitten on?» kysyi Viion leski ja Elsa yhteen suuhun.
»Hän on merellä jo kotirantainsa näkymättömissä, edempänä noita ruskottavia pilviä tuolla taivaan ranteella.»