»Joka päiväkö sinun pitäisi saada vereksiä tietoja», sanoi Vimpari.
»Tiedäthän että hän on hyvässä tallessa ja papiksi lukea porottaa.»
»Oliko Elsa kuuntelemassa», kysyi Vimparin vaimo, »kun Aappo saarnasi, milloin se nyt olikaan, isä? Eihän se viime kesänä ollut?»
»Toissa kesänä», ärjäsi Vimpari. »Etkö tuota nyt muista! Toissa kesänä se täällä saarnasi, vaan on se sitten saarnannut muualla maankirkoissa. Eikö tuo lie posmittanut jo jonkun puolikymmentä kertaa. Ja hyvästi se saarnaa. Kyllä se silloinkin, kun täällä saarnasi, maalasi ihmisen sydämen niinkuin se on, minua oikein nauratti. Ja sitten kun se rupesi puhumaan kauniisti, niin se oli kaunista, sitä ei jaksanut, se on varma, puoletkaan käsittää. Raamattua laski sekaan sakeasti. Kyllä sen kuuli että Aappo raamatun tuntee kuin aapisen. Meidän äitikin itki että minun jo ilkeäkseni kävi, vaikka ei se itku minultakaan ollut kaukana. Minä olen monasti ajatellut, että sitä olisi pitänyt Nikkilän saada kuulla, niin toisin olisi senkin vainajan sielun asiat.»
»Sinä lopikoit taas, isä rukka.»
»Lopikoin! Onko se lopikoimista, kun minä puhun totta asiaa?»
»Vaan anna, me nyt Elsan kanssa haastelemme vähän ja mene sinä katsomaan eikö sieltä Ville raukka jo ala palailla.»
Vimpari ehti käydä katsomassa ja puhelemassa ja taas katsomassa.
Elsan sydäntä särki, kun Ville kyssäselkä raukka tuli itkien paleltumassa. Vimpari antoi Villen korin äidille ja rupesi itse hankaamaan Villen jalkoja ja käsiä lumella. Muut lapset kerääntyivät äidin ympärille, joka korista jakoi osan itsekullekin, minkä riitti puolesta kymmenestä potaatista, parista silahkasta ja muutamista pienistä leivän siruista, mitkä menivät niin tarkoin lapsille, että Vimparille ei jäänyt mitään eikä hänelle itselleenkään muuta kuin kouran silmän täysi hienoa murua, jonka kopisti korista helmaansa.
Viion leski itki, kun Elsa kertoi käynnistään.
»Ei ollut kuin luu ja nahka Vimparin vaimossa. Tietäähän sen kun eläminen oli sen varassa, mitä Ville kerjäämällä saa, ja niin monta nälkäistä suuta on. Mari heitä on autellut, vaan hän ei ole käynyt siellä enää pitkiin aikoihin.»