»Jouluna kuuluu aina lähetettävän Aapon kodista apua», kertoi Elsa ja sanoi Aapon äidin sanoneen, että kyllähän Aappo kulta auttaisi, vaan eihän hänellä itsellään ole millä auttaa.
»Onhan se niinkin. Vaan onhan niitä muitakin keinoja. Voisihan Aappo hankkia työtä isälleen käymällä pyytämässä herrastaloissa, joihin hän on tuttu, tahi muuta neuvoa miettiä», selitti yhä Liisa.
»Mutta keksi sinä, Liisa, nyt joku neuvo, jolla tulevat autetuiksi, muuten kuolevat siihen kynsilleen», sanoi Elsa. »Sinä olet sellainen homman ihminen, minä olen niin tyhmä tällaisissa asioissa. Kerjuulle meidän ei nyt enää sovi lähteä niinkuin käytiin pienempänä.»
»Mitä Vimpari tuumi?» kysyi Liisa aivan kuin syrjään jättäen Elsan puheen, vaan jäi kuitenkin sitä miettimään.
»Vimpari odotteli vain jotakin ihmettä tapahtuvaksi ja sanoi, että isoja aikoja ei enää ole siihen, kun Aappo papiksi joutuu, jolloin ei ole enää huolta.»
»Vanha virsi. Aivan kuin sitten paranisi!» sanoi Liisa.
»Miksikäs ei paranisi?» kysyi Viion leski. »Tottapa Aappo sitten elättää vanhempansa ja siskonsa ja huolen pitää heistä, kun kykeneväksi joutuu.»
»Huolehtia voisi hän heitä nytkin ja elättämään hän ei kykene paremmin papiksikaan tultuaan.»
»Minkätähden?»
»No niinhän sitä sanotaan, että pappina on paha olla: ei ole leipää, kun on hampaita, eikä ole hampaita sitten kun on leipää. — Kuule, Elsa! Huomenna lähdemme köyhäinhoidon esimiehen luo.»