»Sanoi Aappo nimenkin, vaan… olkaapas vaiti… ei se tainnut Hilta olla, vaan h:n päältä se oli.»
»Kenen tyttäriä?»
»No Montinin…»
»Montinin Hulda!» sanoi Elsa kiihkeästi ja enemmän itselleen kuin muille.
»Lieneekö tuo totta», sanoi Liisa Elsalle.
»Totta!» tokasi Vimpari pörhistäytyen pystöksi. »Se on totta. Aappo sen itse sanoi. Ja katsokaa!» Vimpari näytti viisimarkkasta. »Tuon tuippasi minulle pörssistään Aappo ja vielä koperoi hopioita liivin taskusta… Niillä ostin minä leipää ja otin muutakin jumalanviljaa… Jumalanviljaa se on viinakin… en tullut kysyneeksi Aapolta, Aappo sen olisi tiennyt… Jumalanviljasta se on niinkuin tuo leipä… Kyllä se muori nyt tulee iloiseksi ja ihmettelee, kun minä paiskaan tuon leipäläjän rahille ja sanon, että nyt ei ole hätää… Se Aappo se veivaa… Minä sanoinkin muorille heti, että pappi siitä tulee, vaan muori ei uskonut, mutta minä uskoin. Ja muori sanoi, etten menisi Aapon tykö, että herskaapi tykkää pahaa, vaan minä menin ja sanoin kauniisti, että mikä nyt neuvoksi, nyt kuollaan nälkään, että paha on tulla, vaan paha tulemattakin olla, ja että hätää ei olisi, vaan kun se Marikin joutui pois, joka meitä on auttanut… Silloin Aappo rahat väänsi käteeni ja sanoi, että olisi hän käynyt siellä meidän tykönä, vaan on ollut kiireitä lukemisia… ja että hän on kihlannut… Ei se ollut Aappo ollenkaan: puhuttelipa melkein kuin vertaistaan… Saavat hyvän papin kerrassaan ja siitä vielä pitäjät riitelevät…»
»Missä Mari on?» kysyi Elsa.
»Joo… Mari on vähän reisaamassa», sanoi Vimpari nauraen ja koettaen vilkuttaa silmää.
»Eivätköhän ne odota kotona Vimparia?» sanoi Viion leski toivoen pääsevänsä vieraastaan, joka kaikin puolin alkoi käydä sietämättömäksi.
»Joo… minä lähden!» vaan hän kuitenkin puheli vielä paljon ja sekavaa, josta ei selvää saanut kuin hapuilemalla. Jotakin hän näytti tarkoittavan, että ei hän olisi pahana pitänyt, jos Aappo olisi nainut Marin, vaikka parempi oli kuitenkin oikea fröökynä, joka on rikas ja oikea ihminen.