»Kiitos!»
Kätellen ja kohteliaasti lakkiaan nostaen sanoi hän hyvästit ja lausui toivovansa, että neiti ei ole pahastunut eikä vastakaan pahastuisi hänen seuraansa.
»Ei suinkaan, eihän ole mitään syytä! Päinvastoin oli ollut hyvin hauskaa.»
Tuntui hyvin kummalliselle Elsasta koko tapaus, kun hän sitä kotona muisteli. Miten oli hän niin tutustunut yht'äkkiä oudon herran kanssa? Ja paljon muuta miettimistä siinä oli. Ja muistelemista oli herran puheissa ylimalkaan, mutta erittäinkin mitä oli hänelle sanonut kiittelevää: milloin ihastellut Elsan sattuvia sanoja, tarkkanäköisyyttä ja muuta. Elsasta tuntui hyvin mukavalle tuo herra.
Vaan aamulla oli kaikki toisessa valossa. Mikä lie ollutkin koko herra, kun oudon naisen kanssa niin tuttavaksi heittäytyi. Ja hän itse oli ollut hyvin kevytmielinen. Jos ihmiset ovat nähneet! Mitä voisi hän nyt sanoa, jos kertoisivat että hän on ollut herrain kanssa! Häveten saisi painaa päänsä alas. Miten oli hän niin ajattelematon? Mitä sen Marin tarvitsi vetää häntä mukaansa ja mikä Marin on nyt tänne viskannut yht'äkkiä… Vaan mitä tarvitsi hänenkään lähteä, outojen herrain kanssa!
Jos äiti kysyy, mitä tuossa mytyssä on? — Omenia! — Mistä ne olet saanut? Ostanut!
Vaan Elsa jo punastui, kun ajattelikaan valhetta ja tuntui kuin hän olisi jossakin salaisessa ja pahassa liitossa tuon vieraan herran kanssa. Hän aikoi viskata omenat pois, ja siksi aikaa, että sopiva tilaisuus tulee, tuppasi hän ne laatikkoonsa. Siellä oli kaikenlaisia muistoja Jorista, jotka heti sattuivat silmään. Inhotti panna omenamyttyä sinne. Hän penkoi laatikon sisustan ylösalaisin, jotta sai mytylle erityisen sijansa, niin että se oli aivan erillään muista. Mutta se vaivasi niin kauan kun se siellä oli, aivan kuin olisi hänellä ollut jotakin varastettua takanaan.
Tapaus valtasi kerrassaan kaikki hänen ajatuksensa ja sitä pahemmalle se tuntui, kuta enemmän sitä ajatteli.
Kun paholainen saa sormen, niin ottaa hän koko käden!
Olisi haluttanut jonkun kanssa puhella tästä ja kysellä oliko tämä niin vaarallista. Itse ei voinut sitä vakuuttaa, vaikka koettikin niin ajatella. Vaan kenelle hän rohkenisi siitä kertoa! Liisa se uskalsi sanoa kaikki, niinkuin silloinkin sen, että hän on ollut herrain kanssa. Vaan hän olikin ollut piloillaan.