Kun hän näki jonkun tuttavan ohi kulkevan, olisi hän itkenyt, jos olisi uskaltanut, kun ajatteli että tuo sai olla ulkona ja omassa vapaudessaan. Hän odotti iltaa kuin pelastuksen hetkeä. Ja sunnuntai piili mielessä hauskana, kun sai olla jouten ja mennä johonkin.
Mutta joutohetket olivat sitä ikävämpiä, kuta pitempiä olivat. Ne olivat kuin tyhjyyttä täynnä. Hänellä ei ollut mitä tehdä eikä mihin mennä.
Usein kun hän lähti johonkin naapuriin, missä oli tovereita hänelle, joko ikäisiään tahi vanhempia, pyörähti hän takaisin äkkiä tympeyksissään. Ja jos meni perille, niin rupesi siellä kyllästyttämään, vaikka kaikkialla kohdeltiin häntä ystävällisesti, vanhemmat ihmisetkin kuin omaa vierastaan. Se saattoi hänet vain halveksimaan omaa itseään, varsinkin jos ihmeteltiin, niinkuin usein tapahtui, että kun Elsa ei vielä rippikouluun aikonutkaan. Ei lohduttanut isosti, jos sitten aina sanottiinkin:
»Eipä sillä ettei sitä ehdi käydä myöhemminkin.»
Rippikoulu oli lykkäynyt epämääräiseen tulevaisuuteen, sillä äiti oli sanonut, että Elsa saisi ainakin pariksi vuotta jättää tuon aikeensa, eikä Elsa ollut sentähden mitään päätöstä vielä tehnyt. Mutta syksyllä kun Mari koulun alkoi, päätti Elsa että kahden vuoden perästä hänkin käy, ja se jo tuntui vähän lohduttavammalta. Mutta sittenkin katui hän, ettei ollut jo Marin kanssa yhtä aikaa, kun kuuli että Montinin Jori ja Vimparin Aappokin kävivät samalla kertaa. Itse olivat sen Elsalle sanoneet. Ja sitä muisteli Elsa usein ja häpesi itseään ja kadehti Maria.
He olivat Marin kanssa sattuneet kerran yhteen ollessaan katsomassa Unkarin mustalaisia, joita suuri matkue oli tullut ja asettunut leiriin kaupungin laitaan. Kun he sieltä lähtivät, niin tulivat Aappo ja Jori heidän jälkeensä, tavoittivat heidät ja rupesivat puhelemaan.
Elsaa hävetti kauheasti. Hän oli pistäytynyt sinne kotipuvussa, kun oli kotinsa aivan lähellä, eikä luullut siellä ketään noin illalla olevan. Hameensa oli vanha ja muutenkin lyhyttä tekoa alkuaankin. Se oli niin lyhyt, että eivätkö lie lahkeet näkyneet.
Hyvänen aika ja sitten puhelivat rippikoulusta! Kysyivät heiltä, ovatko he jo koulussa, aikoivat tulla keväällä; lyseolaisten ei tarvitse käydä kuin viime viikolla.
Elsaa hävetti sanoa, että hän ei ole, ja Mari sanoi iloissaan, että hän on. Kun Elsa erosi heistä kotiportilla, niin yritti hän juosten sisään ikäänkuin piiloutuakseen, vaan ovelta kääntyi hän takaisin ja meni portille, josta portin pielen takaa katsoa kurkotti heidän jälkeensä.
Mari oli niin sievä, pitkä hame ja muutenkin puettu niinkuin aikuiset tytöt. He ovat kaikki rippikoululaisia, eikä kukaan heitä kiusaa, jos ovatkin yhdessä…