Hän odotti Elsaa aivan kuin iloansa jakaakseen hänen kanssaan. Vaan onnellinen mielialansa hämmentyi, kun Elsa tuntuikin aivan vieraalle hänen toiveillensa. Ei sanaakaan Elsa maininnut Tuirasta, eikä Tuiran poissaolo näyttänyt tehneen häneen minkäänlaista vaikutusta. Olipa Elsa iloisempikin kuin tavallisesti!
Tuira ei ole ehkä häntä miellyttänyt, tahi hänen tunteensa eivät ole vielä heränneet. Vai olisiko hän mielistynyt johonkin toiseen?
Viion lesken mieliala painui surunvoittoiseksi ja sekavaksi. Hän tunsi jotakin pettymyksen ja pelon sekaista, häpeili haaveilujaan, jotka nyt tuntuivat hänestä lapsellisille, samalla kun ne olivat mieluisia, jotta ei olisi tahtonut niistä luopua.
Elsa järjesteli kotona, puheli vilkkaasti ja näytti niin iloiselta kuin olisi hänelle jotakin hyvin mieluista tapahtunut tahi olisi heti tulossa. Utelemalla äiti uteli, oliko heillä joitakin aikeita, kun Elsa sanoi odottavansa Ojanniemen Maria, joka oli aikonut tulla häntä hakemaan vähän kävelylle.
»Marilla on vain vähän asiaa», selitti Elsa.
He kävelivät maantielle ja poikkesivat Kontinkankaan kuvetta menevälle metsätielle, jossa saivat rauhassa puhella.
Mari kertoi taas uudelleen, mitä oli kuullut sanottavan: että Tuira oli mielistynyt Elsaan, ja mitä oli sanottu Tuirasta ja mitä Elsasta erikseen ja yhteen. Kaikki olivat Liisan häissä sanoneet, että Elsasta ja Tuirasta tulee kaunis pari.
»Uskotko sinä, että Tuira pitää minusta?»
Mari vakuutti. Ja he olivat niin iloisia ja onnellisia, Mari Elsan vuoksi.
Entistä iloisempana tuli Elsa kotia. Hän valvoi myöhäiseen lukien jotakin romaania, josta hän ei kuitenkaan ymmärtänyt sanaakaan. Ja maata pantuaan uinaili hän kauan mieluisissa mietteissä muistellen Tuiraa, millainen hän oli siellä häissä ja täällä heillä käydessä.