Hän oli elänyt eilistä iltaa, muistellut sitä tarkkaan pienimpiä yksityiskohtia myöten. Uudelleen ja uudelleen oli hän kertonut itselleen Jorin puheita ja miettinyt yksityisiä lauseita ja sanoja. Häntä halutti tavata Joria tänäkin iltana. Nyt hän uskaltaisi katsoa Joria ujostelematta ja näkisi tarkemmin hänen kasvonsa. Hän ei niitä muistanut oikein, muuta kuin että posket ja korvanseutu ja niska oli kaunis. Silmiä ja suuta hän ei muistanut ollenkaan.
Kun hän oli lähdössä, tuli Mari hakemaan häntä ja he lähtivät yhdessä kävelemään, jolloin Mari kertoi, miten äärettömän hauska heillä oli Aapon kanssa ollut.
»Voi, voi Elsa, kun et tullut!»
He olivat ajelleet puoli peninkulmaa maalle päin, selitti Mari, edemmäksi sitä taloa, jossa viime kesänä poikain kanssa olivat huvimatkalla olleet. Aappo oli sanonut, että keväällä jonakin sunnuntaina menevät maalle vielä edemmäksi johonkin taloon viilin syöntiin.
Kääntyessään muutamalle valtakadulle, joka oli tavallinen kävelypaikka, näkivät he Jorin ja Aapon tulevan toista puolta katua, vielä niin kaukana, etteivät erottaneet kasvoja, vaan Mari tunsi Aapon lakista ja Elsa Jorin ruumiin muodosta. Mari tahtoi, että he poikkeaisivat samalle puolen katua, mutta Elsa kääntyi takaisin ja poikkesi toiselle kadulle, Hän kuuli Marin sanovan:
»Sinä olet, Elsa, hupsu!»
Elsa pelkäsi, että Mari, Aappo ja Jori lähtevät hänen jälkeensä, jonka vuoksi hän kierrellen kadulta toiselle kiiruhti kotia, juosten milloin ei sattunut ihmisiä olemaan näkyvissä. Kotiportilla pysähtyi hän hengästyksissään katsomaan jälelleen. Kun kuului askeleita muutamalta kadulta, rupesi sydän lyömään kiivaasti ja hän oli hyvillään. Mutta askeleet kuoleutuivat kuuluvista eikä tällä kadulla pitkään aikaan näkynyt muuta kuin kissa, joka tuli muutamasta aidan raosta ja astua tassutteli poikki kadun mauruten surkeasti.
Mitä varten hänen tarvitsi lähteä pakoon! Siitä oli Elsa pahoillaan koko illan ja tyytymätön oloonsa. Ikävä ja rauhaton olo oli koko seuraavan päivääkin, vaikka hän ajatteli, että illalla lainakirjastoon mennessä kohtaa ehkä Jorin ja Jori tulee hänen kanssaan kävelemään taas. Niin ei käynyt kuitenkaan, eikä hän tavannut Mariakaan lainakirjastossa. Varmaan oli Mari Aapon ja Jorin kanssa taas ja hänestä ei välitetä mitään, päätti Elsa. Teki melkein mieli itkeä. Ja hän oli vihassa Marille ja päätti olla hänelle ylpeä ja ylpeä muillekin. Seuraavana päivänä hänen vihansa kuitenkin oli jo lauhtunut ja illalla toivoi hän kohtaavansa Jorin. Mutta kun ei nähnyt häntä, meni hän Maria tapaamaan kotoa, kuullakseen jotakin. Vaan turhaan. Mari ei ollut kotona. Varmaan oli Jorin kanssa!
Elsan viha virisi uudelleen ja hän päätti nyt olla välittämättä kenestäkään. Suoraa päätä ja kiireesti tuli hän illoilla kotia, ja lainakirjastoon kun tuli taas meno, niin meni hän sitten vasta, kun luuli Marin jo käyneen siellä.
Kului viikkoja. Hän oli palautunut rauhaansa. Kiihtyneet ajatukset olivat höllenneet, mieli tyyntynyt. Hän kiintyi taas lukemaan hartaasti ja alkoi uinailla epämääräisissä haaveiluissaan, jotka synnyttivät kaihoa. Ajatuksissa asui taas ikuinen kesä synkkine metsineen, jossa hän oli ja jonne tuli joku, joka rakastui häneen. Ja tuo joku oli nyt vähän selvempi, se oli kuin Tuira…