Jori ei muistanut.
»Vähän sinä muistat!» ja Elsa kertoi yhä uusia ja uusia asioita, joissa Jori oli yhdessä. Hän kertoi senkin, kun he Marin kanssa löysivät kadulta kahden markan rahan. Sitäkään ei Jori muistanut, vaan hän nauroi kertomukselle, varsinkin sille, kun Elsa oli jäänyt rahaa vahtimaan ja Mari juossut kotoa kysymään, saako sen ottaa.
»Rehellisiä lapsia, se täytyy sanoa», virkkoi Jori.
»Me Marin kanssa pidimme sitten sinusta, kun sinä sen rahan annoit meille, vaikka toiset pojat tahtoivat ottaa sen.»
»Vai piditte minusta!»
»Voi, voi niitä hassutuksia kaikkia!» ehätti Elsa kertomaan. »Kun niin toimessa oltiin enkeleitä, oikein lentäviä enkeleitä», ja hän nauroi sitten ihan katketakseen, niin että Jorikin nauroi, vaikka ei ymmärtänyt, mikä siinä niin naurettavaa oli.
»Uskallettiinkin sitä kaikkea, vaikka pojat ahdistelivat useinkin. Oli se aikaa se piennä olo!»
»En minä muista sinua niin pienenä», sanoi Jori. »Ensi kerran muistan nähneeni sinut, kun olimme Vimparin Aapon kanssa katsomassa Unkarin mustalaisia. Te olitte Ojanniemen Marin kanssa ja Aappo sanoi minulle nimenne.»
Elsa katsoi utelevasti Joria silmiin.
»Muistatkos sinä sitä?» kysyi Jori.