HILLERI. Tavallisesti seinistä tarttuu vaatteisiin ikäviä. (Ottaa muutaman setelin ja haistaa.) Uhhuh! Mikä haju!
HURMERINTA (ottaa setelin, haistaa ja ihastuu). Rouva Danell!
HILLERI. Sitähän minäkin!
HURMERINTA. Sanoiko Rouva Danell Hillerille mitään, kun veitte hänelle minun kirjeeni?
HILLERI. Paineli vain sydänalaansa.
HURMERINTA. Kuulkaa, Hilleri. Juoskaa rouva Danellin luo ja sanokaa, että minä en matkustakaan niinkuin rouva Danellille olin kirjoittanut, vaan olen päättänytkin jäädä tänne, ja että minä sen vuoksi pyydän nöyrästi saada luvan tulla rouva Danellin luo vielä tänään, tuntina, jonka rouva Danell suvaitsisi määrätä.
HILLERI. Herra runoilija kirjoittaa lipun. Sillä jos minä suullisesti tällaista asiaa lähden ajamaan, niin siihen voi tulla liikoja. Neiti Salmelalle asianne oli niin simppeli. (Hypistelee pöydällä olevia housuja.)
HURMERINTA (nimikortille kirjoittaessaan). Hän mahtaa olla rikas?
HILLERI. Neiti Salmelako?
HURMERINTA. Ei, ei, vaan rouva Danell!