HURMERINTA. Joko te lähdette? Elkää toki vielä!
NEITI SALMELA. Tuskin täällä kuitenkaan tulee enää muuta kuin tanssia.
HURMERINTA. Mutta istukaa nyt toki hetkiseksi, minä pyydän. Tuskin olemme kahta sanaa saaneet vaihtaa. Minä lähden sitten teitä saattamaan, saanko luvan?
NEITI SALMELA. Teillä on velvollisuuksia.
HURMERINTA. Minä toivon, että minulla on sekä velvollisuus että oikeus liittyä hetkiseksi seuraanne, kun te kerran olette tullut minun tervetuliaisjuhlaani vieraaksi. Ja siitä aivan odottamattomasta kunniasta, jota minulle on osoitettu tällä hämmästyttävällä vastaanotolla, on minulla epäilemättä velvollisuus lausua kiitokseni etupäässä teille.
NEITI SALMELA (hämmästyen). Minulle? Herra Hurmerinta, te puhutte käsittämättömiä!
HURMERINTA. Eihän minua täällä ole kukaan muu tuntenut kuin te, ei ainoakaan sielu.
NEITI SALMELA. Hyvä herra Hurmerinta, minulla ei ole tähän teitä hämmästyttävään kunnianosoitukseen mitään muuta osaa kuin vähäpätöinen läsnäoloni. Vaikka keväästä asti olen paikkakunnalla ollut, olen täällä aivan outo kaikille. Minä en olisi voinut mitään vaikuttaa, jos olisin tahtonutkin. Kaikki on vain teidän oman maineenne ansiota, yksistään. Eilen näin listan, jossa ilmoitettiin teidän tänään tulevan ja vastaanottojuhlan olevan nyt illalla. Siinä kaikki mitä tiedän.
HURMERINTA. Tämä on hämmästysten päivä.
NEITI SALMELA. Iloisten hämmästysten päivä.