HURMERINTA. Kun minä olin parahiksi saapunut kaupunkiin, sain ystävällisen kutsun yksinkertaiseen illanviettoon. Ja kun minä tulen yksinkertaiseen illanviettoon, niin—(katselee ympärilleen) niin mitä näenkään! En tahtonut uskoa silmiäni astuessani saliin ja näihin huoneisiin. Ja ihmiset uppo-outoja, vaan rientävät vastaan kuin minä olisin ollut… (levittää kätensä).
NEITI SALMELA. Kuningas.
HURMERINTA. Ja minä jouduin ihan haltioihini!
NEITI SALMELA. Sen kuuli puheistanne.
HURMERINTA. Mutta siinä kuitenkin kaikitenkin oli ja on osa teilläkin.
NEITI SALMELA. Sittenkin?
HURMERINTA. Muistatteko, missä näimme toisemme ensi kerran?
NEITI SALMELA. Minä näin teidät eräässä iltamassa, jossa lausuitte muutaman erittäin kauniin runonne.
HURMERINTA. Minä näin teidät Suomalaisessa teatterissa eräänä iltana, kun näyteltiin—mikä se nyt olikaan?
NEITI SALMELA. »Ei lempi leikin vuoksi.»