HURMERINTA. Kaikessa tapauksessa tuntuu teissä nyt jotakin kylmää ja katkeraa. Aivan toinen olitte ennen. Olitte aina kuin lämmin, virkeä kevättuuli. Aina innostunut ja innostuttava.
Äänettömyys.
HURMERINTA. Te katositte aivan yht'äkkiä Helsingistä? (Odottaen hetkisen vastausta.) Minä kirjoitin kotianne teille.
NEITI SALMELA (ehättäen keskeyttämään). Minä tulin tänne melkein suoraa päätä Helsingistä.
HURMERINTA. Mitähän lieneekin, mutta laivan tänään lähestyessä rantaa minulle yht'äkkiä johtui mieleen ajatus, että olisipa somaa, jos näkisin teidät laivasillalla. Arvaatte hämmästykseni, kun sitten salinovesta astuessani näin teidät. Eikö ole ihmeellistä?
NEITI SALMELA. Sattuuhan sellaista paljon.
HURMERINTA. Mutta saavutettuani teidät nyt näin yhtä äkkiä, kuin minulta katosittekin, minä nyt—
NEITI SALMELA. Herra Hurmerinta!
HURMERINTA. Minä tahdon saada sanotuksi, että minä teitä rakastan.
NEITI SALMELA. Ajatelkaa, missä olemme, ajatelkaa toki!