HILLERI. Minäpä mielelläni tahtoisin kerran nähdä pormestarinnan tanssivan, kun herra pormestari on aina kertonut, että pormestarinna ennen tyttönä oli tanssinut niin kauniisti, jonka kyllä uskookin, kun näkee neiti Aleksandran tanssivan. (Alkaa laulaa sievästi ja houkuttelevasti osaa Donauwellenistä.)
ALEKSANDRA. Tulkaa, mamma!
PORMESTARINNA ja ALEKSANDRA lähtevät tanssimaan valssia.
HILLERI heidän tanssiessaan laulaa ja naputtaa tahtia rystysellään oveen, mutta hetken kuluttua kopauttaa aina väliin nyrkillään ja lopuksi lisää voimaa kantapäillään.
PORMESTARI viimein avaa oven, tulee naurusuin sisään, sieppaa kaksi kynttiläjalkaa kynttilöineen ja niitä kiluuttaen yhtyy säestämään Hilleriä, joka yhä laulaa ja lyö oveen tahtia.
PORMESTARINNA huomattuaan pormestarin innostuu tanssiessaan ja kääntää päätään koettaen aina nähdä pormestarin, jolle nauraa onnellisena hymyillen.
HURMERINTA, kädessä suurehko kirjekuori, jossa on käsikirjoitus sisässä, tulee kamarinsa ovesta nauraen henkimeneissä, istua retkahtaa tuolille, mutta siitä siirtyy hervottomana toiselle ja taas kolmannelle, jota toiset jäävät hämmästyneinä katsomaan.
HURMERINTA (hilliten nauruaan). Anteeksi, mutta minä en voi muuta.—Ei suinkaan tässä kaupungissa ole henkilöä, jonka nimi on Hilleri?
PORMESTARI. On kyllä.
HURMERINTA. Minun pitää saada se mies käsiini. Ja minä häntä syleilen ja suutelen!