POMMERI. Oikeassa olet, veli kanttori!
KANTTORI. Jos minä olisin runoilija, niin minä tekisin runon neronjalokivestä, joka—
HURMERINTA (lyö olalle). Se on minulla jo tehtynä. Minä olen löytänyt tuollaisen jalokiven!
KANTTORI. Saanko luvan kutsua veli runoilijan päivällisille seurahuoneelle.
POMMERI (nauraa makeasti syrjässä). Hohhohhoh.
HURMERINTA. Veli Pommeri minut tässä juuri kutsui.
POMMERI (kanttorille). Vör seent!
KANTTORI. Sen viinaryypyn ja voileivän te voitte niellä milloin hyvänsä. Mutta minä kutsun oikeille ideaalipäivällisille. Ja minä kutsun pormestarinkin. (Menee pormestarin kamariin.)
POMMERI. Mutta pormestarinnalla ne onkin tässä talossa housut, ja minä pistouvaan hänetkin. (Rientää pormestarin kamariin.)
HURMERINTA (kulkee edestakaisin, innostuneena). Neron jalokivi! Se oli sana!