HURMERINTA. Mikä teidän on? Löikö se vähämielinen teitä, ja eihän vain puukolla?
ROUVA DANELL. Ei ei,—kauppaneuvoksen härkä, kauppaneuvoksen härkä, kauppaneuvoksen härkä—
HURMERINTA (äänekkäästi). No tuota raukkaa jo epäilin eilen illalla!
(Kääntyy naurahtaen.)
ROUVA DANELL. Se on minulle aina niin vihainen.
HURMERINTA (istahtaa vähääkään välittämättä selin rouva Danelliin ja huolettomaan asentoon, ottaa taskukirjansa, jota tarkastelee huolestuneena, ja puhelee aivan kuin ei ketään olisi huoneessa). Tjaa! Miten, miten minä selviän? Yksi vekseli 15 päivä ja toinen jo 20. Ai ai ai ai!
ROUVA DANELL. Tarvitsetteko rahoja?
HURMERINTA (katsomatta rouva Danelliin). Paljon.
ROUVA DANELL. Minulla on.
HURMERINTA (kuin edellä, lempeästi). Hauska tietää.
ROUVA DANELL. Kuinka paljon herra—?