HILLERI. On, herra toimittaja, on täällä yksi poliisikonstaapelikin.
NEITI SALMELA (tulee eteisestä tulistuneena). Minä olen iät ja ajat odottanut, että tuo kauppaneuvoksen härkä siirtyisi muualle, mutta ei. Siinä seisoo portin suulla ja vahtii poliisikonstaapelia, joka istuu aidalla.
HURMERINTA. Sinun täytyy mennä ikkunasta. Rouva Danellkin meni juuri nyt. Hän kertoi, että se härkä oli eilen puskenut muuatta miestä kai pahastikin.
HILLERI. Mahan puhki. Mutta se oli vain muuan maalaisrenki. Sen isäntä kai kävi herra toimittajaa puhuttelemassa.
NEITI SALMELA (nousee tuolille ikkunan edessä). Muista, että olet kuningas! (Yrittää astumaan ikkunalle.)
HILLERI. Neiti Salmela! Te ette saa sitä tietä kulkea!
NEITI SALMELA. Mitä hupsuatte! Vai onko teissä miestä laittamaan tie auki?
HILLERI. Sen teen, kun maltatte hiukan aikaa. Hiukan aikaa vain, hyvä neiti, niin pääsette kulkemaan kuin kuningatar. (Menee ikkunaan ja pudistaa rajusti tiukua, sitten virallisella äänellään huutaa.) Kuulutus. Esiintulleesta syystä kaikkia kaupunkilaisia, joilla karjaa, lehmiä tahi hevosia on, täten huomautetaan poliisijärjestyksen määräyksistä ja erityisesti kiellosta, ettei elukoita sakon uhalla saa saattajatta laskea kulkemaan kaupungin läpi laitumelle tai sieltä kotia. Maistraatti. (Puhuu.) Tämä sitä huvittaa!—Nähkääs nyt! (Viittaa kadulle.) Siinä se on. (Neiti Salmelalle.) Ja nyt teille on tie auki.
NEITI SALMELA (katsoo pitkään Hilleriä silmiin, ojentaa kätensä).
Anteeksi! (Pudistaa Hillerin kättä ja rientää kiireesti eteiseen.)
HURMERINTA. Tällainenko se nyt on täällä se kauppaneuvoksen härkä?