HILLERI. Minä en muista, me nähkääs molemmat olimme—humalassa.
HURMERINTA. Humalassako te olette tämän kirjoittanutkin?
HILLERI. Niin, ryypiskellessäni—eikös siinä näykin kahvinjälkiä?
HURMERINTA. Näkyypä tosiaan. Te ryypiskelitte puolikuppisia?
HILLERI. Kokokuppisia.
HURMERINTA. Hmm! Nyt minä ymmärrän!
HILLERI. Minun ei pitäisi ryypätä koskaan, ei edes kahviakaan, minä kun olen sellainen kuin olen, niinkuin pormestarinnakin sanoo.
HURMERINTA (katsellen käsikirjoitusta). Mutta mitäs tämä on tässä, tämä lyijykynällä kirjoitettu?
HILLERI. Se entinen toimittaja siihen jotakin sorkki, mutta se on niin sotkuista käsialaa, että on oikein ihme, ettei siitä miehestä ole tullut sen korkeampaa virkamiestä.
HURMERINTA (tapaillen lukee). Tästä syntyisi kaiken kauhea (hämmästyen nostaa katseensa ja tuijottaa Hilleriin) bellum omnium inter omnes!