HURMERINTA. Kanttori aikoi pistäytyä täällä tähän aikaan—
PORMESTARINNA. Varmaankin rahoja Armaalta lainaa?
HURMERINTA. Ei. Vaan hän pyysi minua tarkastamaan jonkun hänen kirjoituksensa, runon, jonka hän aikoo lukea, vai oliko se joku puhe, jonka hän aikoo pitää, minä en saanut oikein selvää.
PORMESTARINNA. Vai niin. Minä arvelin, että hän lainaa rahaa. Sillä tosin hänellä on rikas morsian, mutta niin itara, niin kitsas, niin itara ja kitsas, että Armas ei voi kuvitella! Kyllä Armas hänet tunteekin: rouva Danell!
HURMERINTA. Ovatko he kihloissa?
PORMESTARINNA. Ei julkisesti, sillä rouva Danellilla on vielä suruvuosi. Mutta huomenna kanttorin päivällisillä he julkaisevat kihlauksensa. Armas tietysti pitää heille puheen.
HURMERINTA. Niin, kyllä. Näkemiin, hyvä täti. (Menee eteiseen.)
PORMESTARINNA (jälkeen). Armas ei saa mennä muualle, ettei viivy. (Kovemmin.) Armas! Ottaako Armas ruokaryyppyjä? Vai niin. Minä kysyin vain sen vuoksi, että minä papalle valmistan syrpriisin, otan hänelle vähän mukaan, sillä pappa hirveästi rakastaa ruokaryyppyjä.
PALVELIJA (tulee ruokasalin ovesta). Paljonko sitä paloviinaa pitää panna?
PORMESTARINNA. Pieni ryyppylasillinen vain, yksi ainoa.