PORMESTARINNA. Sano vain aina päinvastoin.
PALVELIJA. Niillä on konstinsa noilla rouvillakin.
PORMESTARINNA. Eihän auta. Rouva Danell jos pääsee tänne, niin lyöttäytyy mukaan huvimatkalle. Ja minä en häntä tahdo, en millään!
PALVELIJA. Minä sanon sille, mitä sylki suuhun tuopi. (Menee eteiseen.)
PORMESTARINNA (eteiseen). Ei saa kuitenkaan olla hävytön. Mutta minä tiedän, mikä varmaan auttaa, jos ei muu. Tahdo siltä rahaa. Se on niin kitsas, niin kitsas. Pyydä häneltä vain viisi penniä, niin silloin hän lähtee hyppyyn kuin henkeä uhattaisiin. Ja muista sulkea ovi hänen jälkeensä, muuten meidän sali taas muuttuu kievariksi, niinkuin eilenkin. (Juoksee ruokasaliin.)
ROUVA DANELL (tulee eteisestä, laukku kädessä). Ei minulla mitään niin kovin tärkeää asiaa olekaan pormestarille. Voi kun tämä sali näyttää nyt niin hauskalta!
PALVELIJA (on tullut rouva Danellin jälessä). Ei ollenkaan hauskalta!
ROUVA DANELL. Ei suinkaan se ollut neiti Aleksandra, jonka minä olin näkevinäni tuon kamarin ikkunasta.
PALVELIJA. Neiti Aleksandra se oli.
ROUVA DANELL. Eivätpä silmäni sittenkään valhetelleet. (Nauraa.) Neiti
Aleksandra oli vielä paita päällä.