HURMERINTA. Eikö mitä, pitäkää vain kokonaan se kymmenen penniä. (Menee kamariinsa.)
HILLERI (ovelta). Ei ei, liika on aina liikaa. Herra toimittaja antaa sitten joskus, kun rahoissa paremmin sopii. (Palaa takaisin.)
NEITI SALMELA (tulee eteisestä, kätellen). Päivää, Hilleri! Oletteko lukenut eilisenpäiväistä lehteä?
HILLERI. Luin minä »Soopankeittolaitoksesta».
NEITI SALMELA. Heittäkää pois tuo naama.
HILLERI. Minä vien naamani kokonaan pois. Hyvästi, neiti.
NEITI SALMELA. Elkää menkö vielä, minä tahtoisin puhella muutaman sanan.
HILLERI. Mutta minulla on niin tulisen kiire, sillä minä olen määrätty poliisikonstaapeliksi laivarantaan. Minun täytyy joutua. Hyvästi, neiti Salmela, hyvästi.—Herra toimittaja on tuolla kamarissaan. (Menee eteiseen.)
NEITI SALMELA (kiiruhtaa Hurmerinnan ovelle ja koputtaa). Se olen minä.—Enhän voi tulla sinne! Tule sinä tänne. Ja joudu, minulla on niin paljon puhuttavaa!
HURMERINTA (tulee kamaristaan). Mitä nyt niin paljon ja sellaisella äänellä?