—Onko tästä otettu? kysyi äiti.
—On, vastasi Mari aivan kuin olisi nähnyt jonkun ottavan.
—Kuka on ottanut? Sannako?
Marista tuntui kuin jotakin toivoa, kun muilta kysyttiin. Mutta Sanna, joka oli hyvin aikaihminen laatuaan, halveksi niin koko kysymystä, että pyörähti selin, meni toiselle puolen huonetta, josta vasta sanoi:
—Kaikkia sitä kuulee! En ikinä ole kahvia suuni nahalle pannut!
Mari oli aivan masennuksissaan. Hän tunsi huonoksi itsensä Susannan rinnalla.
—Jussiko? tutki äiti.
Mari odotti vastausta.
—Eipä nyt valita ottajia! vastasi Susanna Jussin puolesta ja Jussi terhenteli samoilla sanoilla, vaikka ei ollut oikein selvillä mistä oli kysymyskään.
Äiti katsoi Maria pitkään ja tutkivasti. Mari syöksyi yht'äkkiä porstuaan ja huusi oven raosta itkuäänellä: