—Sinulla ei ole senkään veroista! sanoi Esteri.
Jaakko oli kiihtyä. Turkanen, jos hän näyttäisi, niin Esteri lentäisi selälleen! Tytöt yhtyivät ihan haltioihinsa. He pyysivät ja rukoilivat.
—En sano! hän innostuksissaan vastasi tyttöjen pyyntöihin.—Sitten vasta, kun laatikko ovesta lentää, huudan minä, että ne ovat sakset!
Jaakolle oli ihan käsittämätöntä, mitä Esteri pyrskähti nauramaan. Eevakin rupesi nauramaan aivan kuin yht'äkkiä olisi huomannut jotakin hassua.
—Hullujako nuo ovat!
Samassa tuli äiti sisään. Esteri äidille selittämään:
—Jaakko ei sano kenellekään, mitä hänellä on äidille joululahjaksi, vasta sitten kun laatikko ovesta lentää, huutaa hän, että sakset ne ovat.
Jaakko seisoi silmänräpäyksen ajan tyrmistyneenä. Sitten äkkiä singahti kuin poukka Esterin eteen ja tämä samassa oli lattialla pitkällään.
—Jaakko! ehti äiti tuskin siihen sanoa, kun jo Esterin laatikko piirongista oli lattialla ja tavarat huiskin haiskin ympäri huonetta, niin että seinillä ripisi. Sen tehtyään hän yritti kamariin, missä Esterin joululahjat olivat pienessä vasussa, sirottaakseen nekin. Mutta äidin ohi mennessään tarttui hän äidin käteen kuin Absalom puun oksaan. Hän temposi irti ja potkaisi kumoon joulukuusen, joka oli tuotu sisään ja seisoi keskilattialla. Se oli kostoksi äidille! Eeva siitä suuttui enimmän ja, kun ei muuta voinut, kiusoittavalla äänellä sanoi Jaakolle:
—Senkin saksi-Jaakko!