Se oli tulta tappuroihin. Onneksi oli Eeva esteitten takana ja tarpeeksi kaukana. Eevan nukke sai kärsiä koston. Sen viuhautti Jaakko lentämään yli huoneen uunin kylkeä vasten, että kaula poikki. Mutta kaikki tämä oli Jaakosta kevyttä. Voima kuohui ja aivan kuin puski häntä tarttumaan johonkin raskaaseen, mikä liikutellessa ryskäisi ja jymähtelisi. Hänellä tuntui olevan voimaa ja halua kaataa pöytä ja vaikka koko tuo piironki tuolla. Hän viskasi muutaman tuolin kumoon—ja siihen halu raukesi. Hän syöksyi ulos ja purskahti itkemään.
Hän ei mene sisään koko iltana. Olkoot ja antakoot lahjansa. Ei heillä kuitenkaan ole niin hauska, kuin olisi ollut! Eikä äiti saa uusia saksia: Saa pitää ne vanhat saksikulunsa, joita aina tuskittelee ja joilla kesällä matonkuteita leikatessaan sai niin pahan rakon peukalohankaseen, että koko käsi turposi ja lääkärin piti leikata kättä. Mitä sanoisivat äiti ja Esteri ja Eeva, jos äidin käsi nytkin kipeytyisi? Eiköhän tulisi hätä niinkuin kesälläkin.
Mutta Jaakolle itselleen tuli samallainen hätä kuin kesällä, jolloin häh alkoi kerätä rahoja ostaakseen uudet sakset.
Hän meni sisään. Joulukuusi oli pystyssä ja tuoli oli paikoillaan. Ei ollut muita kuin Esteri huoneessa. Hän oli koonnut tavaransa eikä näyttänyt olevan tietävinäänkään Jaakosta. Vihassa päätti Jaakko hänen olevan. Sitten kyökistä Eevakin itkusilmin, toisessa kädessä päätön nukke ja toisessa pää. Jaakko meni heti Eevaa lepyttämään, koettaen selittää, miten nuken saattaa korjata. Ja hän lupasi Eevalle näyttää lahjansa, kutsuen Eevan kamariin.
Eeva unohutti surunsa ja ihastui heti laatikkoon. Sakset olivat kauniit hänestä, vaan varsinkin laatikko. Jaakko lupasi Eevalle laatikon, sitten kun on äiti saanut saksensa. Jaakko näytti ja selitti, että hän oli pannut kirjekuoren siihen, että luultaisiin laatikon ja saksien tulleen postissa Amerikasta. Eevasta se oli erinomaista ja mukavaa.
—Kuule, Jaakko! Ei sanota kenellekään! Sanotaan Esterille, että ei sinulla olekaan sakset, vaan muuta.
Eeva sai Jaakon innostumaan. Ja kun hän sanoi Esterille, niinkuin Eeva oli neuvonut, että hänellä ei olekaan sakset, vaan muuta, jolloin Eeva tekeytyi sen näköiseksi, että se muu on hyvin erinomaista, niin Jaakko aivan uskoi, että Esteri niin luulee, varsinkin kun Esteri alkoi Eevalta kysellä, kun tämä näytti niin hyvillään ja salaperäinen olevan.
Melkein entisellään oli Jaakon asia ja alkoi taas jännittää. Hän ei tahtonut malttaa odottaa iltaa ja lahjojen aikaa. Heti kun joulukuusi oli sytytetty, hän meni ulos lahja kainalossa hyvin salaa, mutta viskattuaan sen, tuli hän heti itse jäljestä uteliaana näkemään ja kuulemaan.
Esteri otti lahjapaketin lattiasta ihastuneena, kun oli niin sievä laatikko. Hän luki kirjekuoresta: »Korkeasti kunnioitettava Herra Pastori Hieronymus Räyhä——»
—Ei se ole tänne! ehti jo äiti sanoa, mutta Eeva väitti, että on se! Ja selitti, että siinä on kannessa oikea kirjoitus: äidille, mutta kirjekuori on vain sitä varten pantu, että sakset ovat tulleet postissa Amerikasta.