Fanni istui siinä sylissään nukke, jota rupesi näyttelemään Vapulle. Se oli nukke semmoinen ettei ennen nähty. Se äänsi ja se painoi silmänsä umpeen. Se oli ihan kuin oikea, elävä pikku ihminen!
—Saat joskus, kun tulet meille, pitää tätä sylissäsi. Vappu liikutti jalkojaan ja hoki: kymmenellä pennillä siirappia.
—Saat sinä nyt hetikin, sanoi Fanni. Ja hän tarjosi oikein kiihkeästi Vapulle nukkea syliin aivan kuin luullen, että Vappu ei muuten oikein ymmärrä ihailla sitä, jos ei saa sylissään pitää. Ja itseäänkin halutti nähdä, miltä nukkensa toisen sylissä näyttää.
Hän asetti Vapun kädet niin, että saattoi panna nuken lepäämään käsivarsille, ja sitten syrjästä katseli iloisena ja onnellisena siitä, että tuo nukke, jota Vappu piti sylissään, oli hänen omansa.
Vapusta oli melkein kuin unta. Siinä käsivarsillaan nukkuvaa nukkea katseli hän suu leveässä hymyssä, silmät kirkkaina, liikutteli jalkojaan kuin olisi seisonut tulisilla hiilillä. Pää kallellaan hän hellällä tuudittavaalla äänellä, vähän kuin laulun tapaan hoki:
—Kymmenellä pennillä siirappia, kymmenellä pennillä siirappia, kymmenellä pennillä…
Kun Fanni otti nukkensa ja kutsui häntä tulemaan asialla käytyä heille leikkimään nukeilla, lähti Vappu juoksemaan hiljalleeen. Kädet ja ruumis olivat yhä enemmän jännitettyinä ja äänekkäämmin hän hoki asiaansa.
Muutamasta portista syöksyi hänen jälkeensä tyttöjä, jotka takerruttivat hänet keskelleen ja kaikki yhtä aikaa kertoivat hänelle, että he olivat lähdössä Isolan niitylle, jonne oli kolme kilometriä kaupungista. He pääsivät sinne hevosella ja ovat iltaan asti, jolloin taas pääsevät hevosella takaisin. Heillä on eväätkin. Ja siellä on hyvin hauska!
—Tule sinäkin Vappu!
Vappu pudisti päätään: