Äiti taittoi vitsat ja viskasi uuniin.
Vappu oli ihmeissään. Hän ei ehtinyt selvään ajatella, eikä tehdä mitään päättelyitä, mutta hän tunsi ja uskoi, että äiti ei enää koskaan piiskaa! Samalla kertaa pyrki esiin itku ja nauru, hän syöksyi äidin kaulaan.
—Kyllä minä äiti muistan nyt aina!
—Yhdentekevä, lapsi rakas, muistatko vai et.
Ihme ja kumma! Vappu muisti aina.
POIKATYTTÖ
Eilinen päivä ei ollut mikään siunattu päivä Liisalle. Kaikki hänen ilkeytensä, olemattomatkin, kantautuivat äidin korville.
Niistä oli käynyt valittamassa taas Korkalan emäntä, joka oli saanut aihetta siitä, että pojat roirosilla juostessaan olivat kilmuilleet heidänkin katoilla ja villipeurat särkeneet tikapuut! Ja kaikki se oli Liisan syy, sillä hän se oli aina etunenässä kaikessa ilkeydessä ja villitsemässä poikia. Liisa oli hurjempi ja ilkeämpi kuin hurjin ja ilkein poika! Siihen todistukseksi oli Korkalan emäntä kertonut, että Liisa oli tuota silmäpuoli suutariraukkaakin, Plataania, joka oli Kallisella suutaroimassa, pistänyt naskalilla silmään!
—Se on teidän omia valheita! oli Liisa sanonut ja saanut siitäkin piiskoja, kun vanhalle ihmiselle sillä tavoin sanoi.
Hän ei ollut koskaan Plataania kiusannut, vaikka pojat kiusasivat. Eivätkä pojatkaan olleet silmään pistäneet, vaan käteen. Muuan poika oli pitänyt naskalia ulohtaalla, niin että Plataani ommelta vetäessä oli iskenyt kätensä naskaliin. Ja kun poika oli pyörähtänyt Plataanin selän taa, johon ei nähnyt häntä sokealla silmällään, niin luuli Plataani ensin, että hän se oli joka pisti, kun istui siinä penkillä.