Toiset jo uskoivat, että Kallesta tulee sokea, kun hän niin sanoi
Ullalle.
Kun he menivät Jumalankiven ohi, niin juolahti muutamalle pojalle mieleen käydä katsomassa, onko marjoja syöty. Sitä eivät olleet ennen koskaan tulleet merkille panneeksi.
—Ei ole syötykään!
Kaikki syöksyivät omin silmin näkemään, ja olivat ihmeissään.
Jumala ei siis välitäkään marjoista?
Kaikki katsoivat kysyvästi Ullaan, ja olivat aivan kuin iloisina Kallen puolesta. Ulla oli vähän aikaa epäröivän näköinen. Mutta sitten hän sanoi:
—Kalle varmaankin on käynyt ja pilannut marjat.
Voi kauhistus! Mikä Kallen perii?
Ulla selitti, että Kalle marjaan mennessään eksyy, joutuu synkkään korpeen, josta ei ilmo-ikinä pääse pois. Siellä saa asua metsänpeikon kanssa, joka poimituttaa Kallella marjoja. Aina kun Kalle saa astiansa täyteen, niin se tyhjenee yht'äkkiä. Aina vain pitää hänen poimia!
Tuntui kauhealle kaikista. Ja marjasta palatessaan he panivat jokainen kourallisen, muutamat kaksikin kourallista jumalanmarjoja kivenkuoppaan, jonka ensin tyhjensivät entisistä ja tarkoin havuilla puhdistivat.