Hän otti taas kourallisen. Mutta siihen jäi vielä niin paljon hyviä marjoja ja kauniita marjoja!
Mitä niitä siihen jättää? Pilautumaan!…
Ulla lappoi kaikki helmaansa. Mikä joukko niitä oli! Oikein tuntui raskaalle helmassa. Ja hänen marja-astiansa kotona tuli kukkurilleen, ja vielä toinen astia puolilleen.
Mutta mitä sanoisivat toiset, jos tietäisivät, että hän on ottanut jumalanmarjat? Eipä toki kukaan tiennyt, että hän on ne ottanut.
Mutta näkeväthän tytöt, että kuoppa on ihan tyhjä! Hän sanoo, että Kalle on ne käynyt ottamassa, Kalle on ne—varastanut!
Seuraavana aamuna marjaan mennessä Ulla kulki kiireesti kiven ohi ja koetti sanoa toisille, että katsotaan palatessa. Mutta kaikki muut halusivat nähdä, oliko jumalanmarjat ennallaan. Kilvan juoksivat kivelle Ullan rientäessä edelleen.
—Ulla, Ulla! huudettiin joukolla.
Ulla ihan vavahti.
—Jumala on syönyt marjat!
Oikein helpottavalle tuntui Ullasta. Oli turhaa pelännyt! Miten ei ollut huomannut sitä, että tytöt luulevatkin Jumalan syöneen!