Toiset tytöt olivat iloissaan ja hyväilivät Ullaa, joka oli heistä kuin
Jumalan enkeli! Ja Ulla oli mahtava puolestaan.
Marjasta palatessa toiset panivat jumalanmarjoja runsaasti, runsaammin kuin ennen. Niin teki Ullakin.
Mutta iltamyöhäsellä Ulla meni kivelle ja ammensi helmaansa kaikki.
* * * * *
Joku toinen poika oli tehnyt ensiksi julkisen tenän, että hän ei rupea
Jumalalle enää niin paljon marjoja panemaan.
Eipähän Kallekaan ole eksynyt ja löytää ja saa marjoja, oli poika sanonut. Ja oli luopunut Ullasta ja aikonut mennä Kallen kanssa, vaikka Ulla oli pelotellut, että nekin, jotka Kallen kanssa menevät, eksyvät.
—Metsänpeikko houkuttelee sillä tavalla, että antaa Kallen löytää hyviä marikoita, mutta sitten viimein, kun saa hänet kauas, vie eksyksiin.
Siitä pelosta huolimatta houkuttausi muitakin poikia Kallen tovereiksi, kun Kalle oli löytänyt niin mainion hyviä marikoita, että kaikki, jotka olivat olleet Kallen kanssa, olivat saaneet enemmän kuin he.
Viimein alkoivat tytötkin nurista, kun piti jumalanmarjoja antaa mitallisittain. Ja joka kerta enemmän. Koko joukko kerran niskotteli jäykästi vastaan, eivät ruvenneet antamaan niin paljoa kuin Ulla vaati. Ulla itse pani nyt mitallisittain, enemmän kuin kukaan oli koskaan antanut. Ja, hänen, Ullan ei olisi tarvinnut antaa ollenkaan—»hänen kautta kun Jumala näytti marikot»! Ja Ulla kaasi marjat kivenkuoppaan itseensä tyytyväisenä ja mahtavana kuin olisi kumassut suoraan Jumalan kouraan!
Seuraavalla kerralla, kun mentiin joukolla marjaan, niin —eksyivät.