Hyvä Jumala, kuinka hän itki!
Hänellä oli niin ikävä heitä kaikkia, isää, äitiä ja siskoja.
Hän ei voi olla täällä! Kuka niille raukoille kotona talvellakin ruokaa hakee?…
Ja Aappo näki silmissään veljensä ja sisarensa, silmät kirkkaina ja iloisina äidin ympärillä, kun äiti jakoi heille korista, mitä hän, Aappo, oli kaupungilta tuonut…
Hän näki kaikki kerjäläispojat, joita aina tapasi kaupungilla. Niillä oli hauska ja hyvä olla.
Täältä hän ei koskaan pääse kerjuulle!
Mutta aamulla hän menee kotia, lähtee etteivät tiedäkään. Jos osaisi aukaista tuon ikkunan, niin hyppäisi siitä kartanolle.
… Mutta jos on portti kiinni? Pääseehän aidan yli. Olihan kartanolla päivällä pienet tikapuut. Ne nostaa aitaa vasten…
Aaposta tuntui jo hauskalle, kun ajatteli tulevansa kotikartanolle. Ja koputtaa tallin ovelle…
Tai hän ei koputakaan. Kiipeää ylisen oven kautta sisään, niin etteivät tiedäkään, ja menee hiljaa maata toisten viereen… Aamulla kun isä ja äiti heräävät, niin näkevät hänet siinä!