—Silmääpä!
—Korvaapa!
—Opettelepa konttamaan!
Näin jankatessaan rupesivat he töykkimään toisiaan ja syntyi lopussa käsirysy. Heikompi läksi pakoon juoksemaan kadulle, vaan voittajatar seurasi kintereillä töykkien niskaan pakenevaa, ja huusi kuin syötävä.
—Vai sinä, Anna, pienempääsi sorrat! lausui Antti, asettuen ahdistetun ritariksi, ja otti Annan käsivarresta kiinni ja pyöräytti häntä ympäri, että Anna raiska silmälleen tipsahti.
—Antti, kantti, karvajalka, repohuuli, rengassilmä! huusi Anna päästyään Antin käsistä jonkun välimatkan päähän.
—Mitä se lintu syöpi, joka noin koreasti laulaa? huusi Antti hänelle.
—Koettele sormellasi, tahi katso annakasta! oli vastaus.
—Elä räkytä Anna! kielteli Antti. Ajattele heikkouttasi: sinä olet linnunluista ja pottuvoista. Jos minä viitsisin satuttaa kättäni sinuun, niin ei sinusta olisi jälellä kuin märkä sija!—Joko tulen! Antti teki muka liikkeen lähteäksensä.
—Antti! elä astu pataan, pata kalisee, oljet kahisee, äitisi kuulee, isäsi luulee penkin alla molemmat!