Huomenna lähdemme Helsinkiin »kolkuttelemaan akatemian ovea»—kuten rehtori lausui kaikenmoisilla vertauksilla täytetyssä päästöpuheessaan. Niistä tovereistamme, jotka olivat luokkakumppaneita ensi luokalla, oli paljon karissut pois, että meitä oli jälellä vaan: Jaakko, Juuso, tuo ennen mainittu papinpoika, joka piti kerran puheen Rallelle uusien saappaiden johdosta, kolme talonpojan poikaa, minä, muuan mökkiläisen poika ja Tolari. Muut olivat hajautuneet monella tavalla. Muutamat olivat jääneet jälelle, mikä milläkin luokalla. Eräs papinpoika oli erotettu huonon käytöksensä takia, pari kolme korkean virkamiehen poikaa saanut eronsa, kun heissä ei ollut kuntoa kaksi vuotta istuttuaan samalla luokalla kohoamaan ylemmäs (niitten joukossa oli Ralle). Jonkun taas täytyi erota varojen puutteessa, jonkun sieppasi kuolema saaliikseen.—
Meillä oli puuhaa ja tointa, kuten ainakin matkaan lähtevillä, hyvästillä käynneistä ja matkakompeitten laitosta.
Menin suutarin emännän asuntoon heittääkseni hyvästiä hänelle, miehelleen ja tyttärelleen. Emäntä toivotti onnea ja puhui paljon, neuvoen ahkeraan työhön vastakin edes. Käski pitämään Jumalaa aina silmien edessä.
—Jumalalta kaikki hyvyys tulee, sanoi hän. Sitten kävin hyvästiä heittämässä talonemännälle, jonka luona ennen asuttiin.
—Pappiko teistä tulee? kysyi emäntä.
—En tiedä vielä.
—Olisihan tuota mukava nähdä teitäkin pöntössä! lausui emäntä naurusuin.—Vaan eihän se tohtorinkaan virka ole huonompia?
—Ei suinkaan!
—Vaan siihen taitaa keretä palan purasta, ennenkuin on kaikki reklementit päässä? arveli emäntä.
—Onhan sitä tohtoriksi paljon lukemista, vakuutin. No hyvästi ja kiitoksia paljon kaikesta osottamastanne hyvyydestä!