Palakoon rinnassanne lemmentulta, palakoon isänmaallenne! palakoon siks' kuin sammuttaa sen multa, kun ruusut peittää hautanne!
Se itsekästä hetken innostusta, mink' aika syö, ei olla saa, vaan puhtahinta sielun harrastusta, vakaata hengen toimintaa!
Se oli Annalta.—
Seisoimme kaupungin tullissa ja heitimme hyvästiä koulutovereillemme, jotka olivat saattaneet meitä laululla läpi kaupungin. Muistin että toistakymmentä vuotta sitten seisoimme luuvasut kainalossa katselemassa, kun »ylioppilaat menivät». Hyvästiä heitettyämme nousimme kärryihin ja eläköön-huutojen raikuessa toverijoukosta läksimme ajamaan kiitävää vauhtia. Vaan jonkun matkan maantien vieressä seisoi Antti, heilutti hattuaan ja huusi: »eläkööt!»