Amerikasta valkoinen näkyy, hettuma heijei valkoinen näkyy se tuikuttaa kuin tähti ja tuikuttaa kuin tähti.
Kohta Antin erottua tapasimme Annan. Hän oli opettajattarena kansankielisessä tyttökoulussa, mikä hiljakkoin oli perustettu kaupunkiimme—sekin yksityisten kansalaisten varoilla. Kulkeissamme Annan kanssa puhelimme »kuluneista päivistä», muistelimme lapsuuden aikoja, jolloin vasu kainalossa kulimme talosta taloon.—
Nyt oli meidän lähtöpäivämme. Kävin Jaakon ja Juuson asunnossa. Jaakko paikkaili ja puhdisteli »Helsinkisaappaitaan» ja Juuso piti emännän kanssa laskua asunnosta.
—Emäntä kysyy, Jaakko, etkö sinä ottanut mitään ruojustensa paikkaamisesta, lausui Juuso.
—Enhän minä ennenkään ole ottanut, huusi Jaakko emännälle.
—Vaan enhän minä ilman edestä tahdo, lausui emäntä.
—Olettehan tekin monta kertaa antanut lämmintäleipää meille.—Ollaan kuitit! haasteli Jaakko.
—No kiitoksia vaan!—Minä panen teille paperiin vähän siirappimällejä evääksi, tuumaili emäntä, jolle Juuso oli taitonsa jättänyt perinnöksi.
—Auta miestä mäessä! lausui Jaakko minulle. Tee joutessasi minulle pienen pieni pikilanka.
Toimiessani astui sisään Parkkisen konsulin piika. Hän toi kaksi kukkakimppua, toisen Jaakolle ja toisen Juusolle, sekä kirjeen. Juuso avasi sen ja luki ääneen: