VARJAKKA. Vai niin? En minä huomannut.
EEVA. Et huomannut, vaikka minä en ollut suostuvainen lähtemään uudelle retkelle, jota esitit.
VARJAKKA. Minä luulin, että et enää halua.
EEVA. Se oli suuri erehdys. Minä jo varustin eväät ja keitin siirappinekutkin. Mutta sinä et esittänyt toista kertaa—tyhmeliini.
VARJAKKA. Mutta mistä sinä olit minulle suutuksissasi silloin, kun minä merelle lähdin?
EEVA. En minä silloin ollut suutuksissani.
VARJAKKA. Pasanterin Lettu suri, että olit ruvennut häntä halveksimaan.
EEVA. Mistä Paul ja Virginean rohkea ja reipas kapteeni oli sellaista päähänsä saanut?
VARJAKKA. Minä olin lähtöpäivästä odottanut juhlapäivää, kun olin jummanni uuden uudessa puvussa. Mutta jummanni ei saanut sinulle näyttäytyä vilahdukseltakaan. Ei saanut hyvästiäkään sanoa. Niin kylmillä eväillä piti lähteä matkalle suureen maailmaan.
EEVA (hetkisen äänettömyyden perästä naurahtaa). Kyllä minä kävin rannassa laivanpaatin kaappiin panemassa eväsmytyn.