VARJAKKA. Mutta minä olen väärinkäsityksestä, ymmärtämättömyydessäni, typeryydessäni Eevaa niin syvästi loukannut, että jollemme tapaa toisiamme ennen lähtöäni, on kaikki hukassa. Ja kuitenkin välimme voisi selvitä yhdellä sanalla ja sanattakin, kun vain saisimme nähdä toisemme.
JUNKKA. Tapaattehan te toki toisenne vielä. Eihän Onnen nyt ole pakko lähteä mereen kuin vasta puolenpäivän aikaan.
VARJAKKA. Mutta Eeva aikoi matkustaa jo tänä iltana maalle.
JUNKKA. Hänen matkansa pitää saada estetyksi. Minä lähden komesrootilaisten vaunuissa.
VARJAKKA. Siihen kuin te huvimajalta vihdoin viimein ehditte taipaleelle, on Eeva jo maantiellä. Mutta lähtekää Rantalan kautta. Siitä poikki lahden on lyhyt matka.
JUNKKA. Miten minä näillä jaloilla rämpimään tuota metsää? Se on mahdottomuus.
VARJAKKA. Minä kyyditsen teitä maantietä Rantalaan. Tuolla krouvin pihalla huomasin pienet käsikärryt. Niillä rullaan teidät kuin pumpulipaalin.
JUNKKA. Mutta kuule! Hei Lotalla on hevonen päättäen siitä, että näin hänen tänään miehineen ajelevan kaupungissa. Mennään tiedustelemaan.
Vasemmalta kuuluu etäinen huhuilu.
JUNKKA. Mikä se on tuo huuto? Minä olin äskenkin kuulevinani.