EEVA yrittää puikahtamaan puistoon, mutta pysähtyy äkkiä, pyyhkäisee silmänsä ja istuutuu.
JUNKKA (kuin itsekseen puhuen). Kaunis aamu. Mikähän tuuli tullee päiväksi?
EEVA (kääntyen selin Junkkaan päin ja katsellen taivaalle).
Uestnorthuest.
JUNKKA (kääntyen). Kas! Oletko sinä tuulen tietäjä?
EEVA (kääntyen). Melkolainen.
JUNKKA. Mutta tapanahan on sanoa hyvää huomentakin.
EEVA. Eikö lankea luonnostaan, että se sanoo ensin, joka toisen näkee ensimäisenä?
JUNKKA. Sinähän tuulta ennustit minun selkäni takana.
EEVA. Mutta tehän tulitte laulaen minun selkäni takaa.
JUNKKA. Laulaessani katselin toisaalle, tuonne merelle.