EEVA. En minä katso kuin hattuanne. (Ottaa hatun Junkan päästä.)
Tämähän on saanut pahan kuhmun.
JUNKKA. Janne Poikonen eilen illalla siellä Ilolan krouvin pihalla heitti sen kentälle hutikkapäissään.
EEVA (panee hatun Junkan päähän). Ei se ollut Janne Poikonen. Minä se olin sen sadetakin sisässä, joka oli humalainen jummanni.
JUNKKA. Sinäkö se olit? Kaikkia sinun päähäsi pälkähtää.
EEVA. Ei ollut muuta pakopaikkaa siinä kiireessä.
JUNKKA. Mutta mitä olisit sanonut, jos tulin ja annoin sinulle kepistäni.
EEVA. Olisin kärsivällisesti kestänyt.
JUNKKA. Mitä? Ethän vain ole luullut, että minä olin Onnen herran kanssa samassa komplotissa!
EEVA. Tunnustan, että ajattelin aivan teidän sanoillannekin.
JUNKKA. Mutta tyttö! Mitä sinä oletkaan ajatellut minusta! En tiedä kuinka kauniisti sinun pitäisi pyytää voidakseni antaa sinulle anteeksi oikein täydestä sydämestäni. Sinuahan on kerrassaan vaivannut järjen puutos.