EEVA. Odotetaan, setä. Odotetaan toista aikaa. Aika korjaa asian.
JUNKKA. Aika korjaa, mutta aika myös särkeekin. Usein, hyvin usein se säälimättömällä kädellä erottaa ne, jotka pitäisi yhdistää. Katsokaa toisianne avonaisesti silmiin silloin, kun aika sen vielä sallii.
EEVA. Sepä se, etten minä saa enkä minä voi häntä katsoa silmiin.
JUNKKA. Eikö tuollaisilla silmillä voisi toista katsoa kasvoista kasvoihin? Terveet ja kirkkaat silmät! Kunhan sinä häntä katsot vain kirkkaasti. Vai eikö hän sitä ansaitse?
EEVA itkien peittää kasvonsa pikkuliinaan.
VARJAKKA tulee oikealta etualalla.
JUNKKA (menee Varjakkaa vastaan, kahdenkeskisesti). Minä menen kutsumaan kihlajaisvieraat. (Ääneen, osoittaen Eevaa.) Sopiva tuuli! (Menee oikeaan etualalla.)
EEVA (silmäten pikkuliinansa takaa). Yrjö! (Varjakan lähestyessä nousee ja pitäen molemmin käsin pikkuliinaa kasvojensa suojana kuin varjostinta rientää Varjakalle syliksi.)
VARJAKKA. Onko tämä totta vaiko vain suloista unta?
EEVA (kohottaa katseensa Varjakkaan). Totta tahi unta: elinkautista.