EEVA. Se on muuan meripoika. Mutta siitä eteenpäin se on minun salaisuuteni ja semmoisena pysyy.
JUNKKA. Hauska on tietää, että sukuun tulee.—Annahan se korea pikkuliinasi, jonka sinulla äsken näin.
EEVA (katsoo pitkään Junkkaa). En minä anna.
JUNKKA. Minkä vuoksi et?
EEVA. Teillä on joku pojanviikarin kuje mielessänne.
JUNKKA. Ei toki. Minä vain pyyhin tuon pienen vesihelmen, joka on silmäripsessäsi. Se on siihen jäänyt äskeiseltään, kun sinä tuolla Onnen paatissa—rukoilit.
EEVA (luo pitkän katseen Junkkaan tuskan valtaamana.) Setä…!
JUNKKA. Lapseni, on kysymyksessä elämäsi onni.
EEVA. Hyvä, rakas setä, jätetään asia tähän.
JUNKKA. Minulla on enemmän elämänkokemusta kuin sinulla. Asian jättäminen koituisi sinun onnettomuudeksesi ja sen meripoikasi onnettomuudeksi. Ja teidän onnettomuudessanne minä joutuisin uudelleen elämään raskaan kohtaloni.