Oikealta etualalla saapuu pari vanhanpuoleista merimiestä, kummallakin saattajana vaimo, ja lapset työntävät käsikärryjä, joissa on kaksi merimiesarkkua, sadetakkeja ja täytetty säkki. Menevät laiturille, jossa tavarat kannetaan alas laiturilta, jäävät perälle puhelemaan. Sitten saapuu tuon tuostakin Onnen miehiä, nuoria ja vanhoja tavaroineen ja saattajineen vasemmalta perällä, niiden mukana LETTO Annan kanssa ja KARIHAARA äitinsä kanssa. Kaikki jäävät perälle muodostaen eri ryhmiä.
SIHVONEN (yksin). Olisi ollut rikas ja nätti tyttö, mutta Karihaara ehti siepata. No, eipä nyt ole Elviiralla toivoa Karihaarasta.
ELVIIRA (tulee perältä ja kuin kiertäen ja kaukaa katselee Sihvosta oudoksuen). Onko se Sihvonen?
SIHVONEN. Eikö Elviira ollut minua tuntea?
ELVIIRA. Minkä vuoksi Sihvonen on minulle noin ylpistynyt?
SIHVONEN. En minä ole Elviiralle ylpistynyt, en toki. Sanotaan päivää oikein kädestä pidellen. Ja istutaan tuohon arkulle. (Istuutuu ja vetää Elviiran vierelleen.)
ELVIIRA. Hilmalleko Sihvonen on suuttunut?
SIHVONEN. En minä suuttunut ole, mutta muuten ylpistynyt. Elviira vilkkaalla luonnollaan on voittanut minun sydämeni puoleensa. Saanko minäkin omistaa Elviiran hellän ja lempeän sydämen ja suloisen olennon, jota minä rakastan suurella rakkaudella. (Syleilee.)
Kukko kiekuu.
SIHVONEN (säikähtäen kyyristyy kuin odottaisi jonkun tulevan niskaansa). Elviira katsoo, kuka siellä kiljaisi minun niskassani.