EEVA. Hurraa, Janne!
KARIHAARA. Hurraa, jummanni Poikonen!
NEITSY JANNE (menee Karihaaran ja Hilman luo). Matruusi Karihaara, antakaa anteeksi, että puhuttelen tätä teidän neitoanne. (Antaa kukkaron Hilmalle.) Hilma Pollari. Janne Poikonen ei tarvitse almuja eikä armolahjoja! (Siirtyen loitommaksi laulaa:)
Taas kun tullaan kotimaamme rantahan,
Siellä neitokaisia on kuin keijukaisia,
Taas kun tullaan kotimaamme rantahan,
Neidot kilvan kaulaan käy.
Hurraa, me Suomen meripoiat,
Meillä ilo ompi aina, eikä surut meitä paina.
Hurraa, me Suomen meripoiat,
Meillä luonto raitis ain!
(Menee perälle kääntyen portista vasemmalle.)
HILMA rupeaa itkemään.
KARIHAARA. Elkää itkekö. Ei mitään hätää. Tämä väärinkäsitys saadaan helposti korjatuksi.
HILMA. Minulla on hätä siitä, etten nyt saa sormusta, jonka Sihvonen minulta on anastanut. Se on Jannelle muistosormus isävainajalta.
KARIHAARA. Vai niin. Mutta kyllä se saadaan. Minä lähden toveriksenne
Sihvosen luo.
HILMA. En tiedä, miten teitä palkitsen.